lauantai 2. elokuuta 2008

Kesän herkkuja




Meillä ei ole omaa pihaa, mutta parveke onneksi. Tämän vuotiset tomaatintaimet ovat terhakkaampia kuin viimevuotiset. Joitakin raakileita on jo näkyvissä vaikka näin surkea kesä on ollutkin. Pikkuihminen ihmetteli "mitä nuo pampulat on?". Toivottavasti ehtivät kypsyä.

Basilikankin sain toipumaan, se kärsi alkukesän tuulesta ja tuiverruksesta ja melkein jo heitin sen pois. Pikku puutarhuria täytyy toppuutella kastelemasta liikaa. Rucolapurkkiin taisin heittää liikaa siemeniä.

Tänään lauantaina oli onneksi sittenkin aurinkoista, tosin melko viileä tuuli. Pääsimme aamukahville Tammelan torille josta löysin kirppispöydästä neuletakin ja mukaan lähti myös kaali, porkkanoita, purjo ja mansikoita tietysti. Vadelmat oli törkeissä hinnoissa. Rakastan sen torin tunnelmaa ja vieressä on lapsellekin aivan unelma puisto jossa on aina seuraa. Harmi että nykyään emme enää pääse torille kävellen kuten vielä viime kesänä.

Ei kommentteja: