Olen nyt reilun vuoden selaillut ja ihaillut blogeja ja niitä kirjoittavien ihmisten luovuutta, taiteellisuutta, nokkeluutta, fiksuutta, hauskuutta, valokuvien kauneutta. Miten valtavasti tuolla internetin syvyyksissä olisikaan luettavaa ja ihmeteltävää.
Kieltämättä usein tulee sellainen olo että oma elämä on ankean tavallista ja tylsää kun vertaan sitä monen bloginkirjoittajan elämään. Tai siihen miltä se kuulostaa ja näyttää minusta ulkopuolisesta. Ja miten taidoton olen monissa asioissa. Jotkus osaa kirjoittaakin niin kauniisti, tiivistää asiat pariin lauseeseen kun itsellä on taipumus rönsyilemiseen. Aika tarkkaan tulee mietittyä mitä kuvia tänne lataa jos vaikka joku sattuisi tätä lukemaan, ettei näyttäisi ihan niin ankealta tämä minun pikku elämä kuin mitä se on. Joo, aika suurenneltua ja vähättelevää. Eihän minulla ole mikään hätänä, perusasiat on kunnossa ja onnellisestikin. Mutta joskus vaan olisi kiva osata jotain oikeasti hyvin ja tehdä jotain omaperäistä. Onneksi meidän kämpästä löytyy vähintäänkin yksi minun mielestäni upean luova ja mielikuvituksekas, aina iloinen ja uudesta innostuva, maailman fiksuin 2-vuotias (kts. kuvat).
Yksi raikkaimpia ja herkullisimpia viimeaikaisia blogilöytöjä on ruokablogi Voisilmäpeliä, jonka löysin Kemikaalicocktailin kautta, jonka löysin Villaketun kautta:) Noita reseptejä on kokeiltava! Kemikaalicocktail sen sijaan on saanut silmät aukenemaan monenkin asioiden suhteen, tänään viimeksi muovissa olevien myrkkyjen suhteen. Tällä hetkellä minulle ei-niin-ajankohtaista asiaa tämä tuttipullojen myrkkymuoviin liittyvä tietous, joka olisi ollut todellakin hyödyllistä tietoa kaksi vuotta sitten.
Seuraamistani blogien kirjoittajista on tavallaan tullut osa elämääni, vaikka ystävikseni heitä en voi kutsua. Monella tapaa tuttuja kumminkin. Olen miettinyt että tulisikohan moikattua jos joku heistä kadulla vastaan kävelisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti