Jouluna kuuluu lukea. Ihania olivat ne koulun joululomat jolloin pääsi tylsistymään tekemisen puutteesta ja ehti lukea vaikka kirjan päivässä. Onneksi myös tänä jouluna ehdin avata kirjan useampaan otteeseen ja koko syksyn television ohjelmisto on ollut niin typerää että olen ennemmin tarttunut kirjaan kuin kapulaan. Harmillisesti lukemista ei nykyään enää voi jatkaa kovin pitkään puolen yön jälkeen kun on se eräs pikkupoika herättelemässä aamuisin. Tosin, viimeisinä kolmena vapaapäivänä minun annettiin nukkua jopa 10.30 saakka. Luulin etten kykenisi siihen enää, mutta joulukuun pimeät aamut vähän väsyttää! Uni olisi varmaan jatkunut vielä pidempäänkin.
Olen pitänyt kirjapäiväkirjaa reilun vuoden. Siihen saa kirjata ajatuksia, tai sitten olla kirjaamatta jos siltä tuntuu. Kuitenkin laitan jokaisen lukemani kirjan ylös. Olisinpa tajunnut tehdä näin jo silloin nuorena kun tuli luettua se kirja viikossa (ellei jopa päivässä).
Hustvedtin uusimman, Amerikkalaisen elegian, sain päätökseen jo jokin aika sitten. En tykännyt yhtään niin paljon kuin Kaikki mitä rakastin -kirjasta. Todella samankaltaiset nämä kaksi hänen kirjaansa, tietyt elementit ja aiheet (jopa yksi henkilö!) toistuivat kummassakin vähän häiritsevästi. Minusta on outoa että Hustvedt haluaa puhua miehen suulla. Kirja tuntui sekavalta, mutta voi olla että se johtui vaan omasta keskittymiskyvyttömyydestäni tai joulukuun pimeydestä. Tuntui aika ahdistavalta ja synkältä. Kaikki kirjan henkilöt olivat enemmän tai vähemmän kompleksisia, haluaisin että juonessa olisi edes yksi "selväjärkinen". Kuitenkin olen tyytyväinen että luin Amerikkalaisen elegian.
Olen myös päässyt lukemaan ihanaa lastenkirjallisuutta: Pikkukarhu -tarinoita (poika tykkää todella paljon!), Myyrän seikkailuja, Mauri Kunnasta. Paljon itsellekin uutta.
Tällä hetkellä kirjanmerkki on Merete Mazzarellan Illalla pelataan Afrikan tähteä -kirjan välissä. Mazzarella kirjoittaa rohkeasti, silmiäavaavasti, (kylmänkin) analysoivasti, elämäänähneesti, pohtivasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti