perjantai 11. joulukuuta 2009

Jouluvalmisteluja



Meidän pikku O sai nimen sunnuntaina, itsenäisyyspäivänä. Tämä vuodenaika toi ihan uudenlaista tunnelmaa juhliin kun sai sytytellä kynttilöitä ja tervapatoja ja liput liehuivat saloissa. Meidän perheessä ei olekaan juuri järjestetty isompia juhlia talvella. Ylioppilas-, rippi- ja syntymäpäiväjuhlat sekä edelliset ristiäiset ovat osuneet kesälle ja olleet luonteeltaan ihan erilaisia. Kauniita ja ajatuksella hankittuja lahjoja saimme pikkumiehelle.


Kyllä oli suuri apu siitä että saimme pitää juhlat vanhempieni luona eikä tarvinnut alkaa puunaamaan paikkoja täällä kotona. Kaaos on päässyt vallalle mutta yritän ummistaa silmäni siltä ja järkätä paikat jonkinmoiseen ojennukseen edes jouluksi. Pikkuhiljaa lisäilen koristeita sinne tänne, piparit ja piparkakkutalon osat leivottiin eilen, pari lahjaakin on jopa jo hankittuna. Joulukortit pian kuorissaan.

Tämä(kin) viikko on mennyt ihan huomaamatta ja taas ollaan perjantaissa. Huomenna aamulla saan nukkua! Pari päivää meni ravatessa taas neuvolassa ja lastepolillakin. Virallisesti nyt lääkärikin on todennut vauvalla koliikin, suureksi onneksi ei muuta.

edit.
yllä näkyvä teos: "Ingel"/M. Balbat
alla näkyvä kuva: Outi Kirves

Ei kommentteja: