perjantai 4. joulukuuta 2009

Saippuaa ja paperisilppua




Olen unohtanut kirjoittaa kahdesta asiasta viimeiseltä kuukaudelta. Kädentaidot -messuilla kävin, ajattelin mennäkö lainkaan ensi vuonna. Jotenkin siellä on aina sitä samaa. Vain muutama uusi kiinnostava asia jäi mieleen ja innosti. Yksi niistä nämä herkullisen tuoksuiset käsintehdyt saippuat. Valitsin tuon jossa oli espresso, violet ja candy. Ihan tekisi mieli haukata. Myös hassunmallisen saippuatelineen ostin mukaan.

Toinen tärkeä asia oli rakkaan ystävän häät marraskuun puolessa välissä. Onneksi pääsimme mukaan vaikkakin esikoinen joutui jäämään kotiin sairastamaan ja missasin hauskoja asioita, kuten osan morsiamen isän puheesta, ollessani vauvaa imettämässä tai muuten vaan hyssyttelemässä. Ruoka ja seura oli mahtavaa, tunnelma oli lämminhenkinen ja rento. Morsian todella kaunis ja vihkiminen liikuttava. Onnea vielä tiedät kyllä kuka!

************************************************************************

Tällä viikolla shoppailin kirppikseltä laukun, huivin ja topin. Kyseisessä pöydässä olevat tavarat olivat niin käyttämättömän näköisiä ja niitä oli paljon että aloin epäillä ostavani varastettua kamaa.

Aamupäivällä askarreltiin hetken mielijohteesta pojan odotellessa pappalaan pääsyä. Tähtiä noista on tulossa, katsotaan tuleeko. Tajusin että kolmevuotiaalle ei tarvita ihmeellisempää askartelurekvisiittaa kuin sakset ja sanomalehti. Leikkaustaidotkin on vielä mitä on, täytyy vähän katsoa ettei tule haavereita, mutta jokaisesta silpusta jonka paperista sai irti, tulikin jotain mahtavaa. "Äiti, kato tästä tuli hieno lintu! Kato tässä on vesijohto! Hei, mää leikkasin jalan!"

2 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Kiitos :) Ja kiva jos viihdyitte!

Mä muuten kuulin että työkaverin pojat on ihan innoissaaan paperilennokeista. Netti kuulemma väärällään erilaisia taitteluohjeita.. Ajattelin ensin, että opettelen jonkin hienon mallin ja tuun esitteleen taitojani T:lle, mutta vinkataan nyt suakin, jos voisitte seuraavan kerran askarrella vaikk niitä :) Tai isä ja poika keskenään..

Riikka kirjoitti...

Joo, opettele vaan:D Itse asiassa nuo tähden sakarat olivat kolmevuotiaan mielestä oivia lennokkeja.