sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Pääsiäisenä




Ollaan kyläilty puolin ja toisin. Kiva niin, säiden puolesta kun ei ole harmittanut sisätiloissa oleskelu. Vettä tulee kuin saavista ja keli on ankeista ankein. Mies on ollut keskiviikosta vapaalla, mukavalla kuuden päivän lomalla.

Kiirastorstaina
Serkun tytön 6-vuotissynttärit. Mukaan saimme pieneksi jääneen pyörän ja muutakin. Sieltä emme muuten ikinä pääse lähtemään tyhjin käsin, aina saamme vanhoja leluja, vaatteita tai muuta tarpeellista matkaan. T vietti ihmeellisen iltapäivän bratzien, barbien, petzien sun muiden pötzien ihmeellisessä maailmassa.

Pitkäperjantaina
Syömään miehen siskon luokse. Jälleen T pääsi leikkimään toisten leluilla, posket punaisina ihmettelemään legovuorta ja muita härveleitä. Me päästiin leikkimään Sing Starilla.

Lankalauantaina
Lastenvaatevuoren louhimista ja kirppiskamojen hinnoittelua. Vähän oli haikeaa laittaa pienimpiä vauvanvaatteita myyntiin, kaikkea en toki tohtinut. Parhaimmat ja suloisimmat jätettiin muistoksi tai jos joskus meillä niitä sattaisiin vielä tarvitsemaan. En voi käsittää mistä noille pojille kaikki nuo vaatteet on tulleet! Ihan järkyttävää. Taisteltiin T:n kanssa saako muutaman lelunkin myydä. Ensin itki lohduttomasti kun aioin laittaa pehmoilveksen myyntiin, vei sen äidiltä piiloon. Kun sanoin että saa ilveksestä saadun tulon (2 e) itselleen, naama kirkastui ja pehmo lensi vauhdilla kassiin.

Pääsiäissunnuntaina
Aamulla T:tä odotti pääsiäispupun yllätys. Poika oli ihan hypätä housuistaan etsiessään pupun jättämiä viestejä ja lopulta löytäessään kätkön. Syömistä ja syömistä. Ensin äidin padoille (alkupalaksi lohitahna-katkaraputäytteisiä munia, pääruoaksi pihvit, valkosipuliperunoita ja uunikasviksia, jälkiruoaksi kiisseliä) ja Aamulehden kuva-arvoituksen ratkomista porukalla. Sitten appilaan kahville (makeita herkkuja ja juustoja) ja serkkupoikien tohinaa. Lähdinpä kuntosalille vielä kaiken syömisen jälkeen!

Pääsiäismaanantaina
Lisää kirppiskamojen laittoa, ulkoilua, pyörällä ajamisen harjoittelua, pyykinpesua, ruoanlaittoa.

Ei kommentteja: