Tyylillä

Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen, yksitoista, kaksitoista, neljätoista, kymmenentoista!

Meillä lasketaan kymmeneentoista kun leikitään piilosta. Piilosta kuuluu kamala käkätys kun minä olen etsintävuorossa.

Pojilla on ihan erilainen nauru. Pienemmän nauruun en ole vielä juuri saanut tutustua, mutta huomaan että se on erilainen. Se kumpuaa ihan mahanpohjasta, eikä sitä päästellä turhaan ilmoille. Isoveikka saa parhaat naurut irroteltua, äidin ja isän jutuille vaan vähän hihkutaan suu messingillä.

"Äiti tänään on joskuspäivä", sanoi Tiuhti kun viime viikolla haimme hampurilaiset ruoaksi. Olin sanonut että kyllä joskus voi syödä roskaruokaa.

Eilen illalla tylsän ja kiukkuisan sadepäivän jälkeen lähdimme Tiuhtin kanssa kaupungille. Lähdin ostamaan niitä ihania housuja jotka jäivät edelliseltä sovituskerralta mieleen kummittelemaan ja ilokseni löysin ne aletangosta 10 euroa halvempina. "Miten kauniita koruja, äiti osta tällänen koru!" kuului jostain hyllyjen välistä. "Ei toi oo oikein äidin tyyliä", vastasin ja hiplailin kyllä niitä muita. Lastenosastolla katsoimme uusia aurinkolaseja hukkuneiden tilalle. "Ei nää oo mun tyyliä", kuului vastaus kun yritin tarjota jotain Batmanlaseja. Ei se poikien pokavalikoima taaskaan mikään ihmeellinen ollutkaan. Sitten mentiin Metsoon.

Nyt kun tässä istun, poika tulee leikkivasaran kanssa ja haluaa tarkistaa mun lefleksit.

Lefleksit kunnossa, täytyy mennä!