Olipa päivä

Aamulla heräsin
kuten muinakin aamuina, isomman pojan huoneesta lattialta patjalta. Poika kysyi noin klo 7 "saako äiti jo herätä?". Käskin hänet viereeni vielä hetkeksi makoilemaan mutta hetken siinä pyörittyään ei kuulemma jaksanut enää nukkua. Koska oli viikonloppu ja muut vielä toisessa huoneessa unessa, ohjeistin puhumaan kuiskaamalla ja panin pojan lukemaan kirjoja kunnes lastenohjelmat alkaisivat klo 8. Sain torkkua vielä 45 minuuttia kunnes nuorempi touhottaja heräsi, miehellä oli tänään nukkumisvuoro, hän kantoi nuoremman minulle sohvalle ja palasi nukkumaan. Vaihdoin samantien kakkavaipan.

Matkalla työpaikalleni
en yleensä ehdi juuri kuin istahtaa kyytiin autoon ja nousta pois koska matka on niin lyhyt. Juuri nyt matka on vielä lyhyempi sillä olen kotiäiti ja työni on siis kotona ja kotini on työni. Usein tunnen olevani lomalla, toisinaan raatavani saamatta juuri kiitosta. Kun palaan "oikeisiin" töihin, aion kulkea sinne pyörällä silloin kun ei ole lunta. Voisin joskus kävellä tai juostakin, matkaa on vain 4 kilometriä.

Päivässä minut pysäytti
näyttelyt Vapriikissa jonne suuntasimme puolen päivän aikaan sateisena lauantaina. Sain rauhassa tutustua Karhun vuosi -näyttelyyn poikien siirryttyä isänsä kanssa Leikin aika -näyttelyyn. Opin paljon uutta karhuun liittyvistä myyteistä, kulttuurista ja historiasta. Ihmettelin vähän japanilaisia jotka ilman lupaa ottivat kuvan lapsestamme. En saanut suutani auki sanoakseni jotakin.

Lounasaikaan
päätimme myös syödä Vapriikissa jossa olikin tänään hyvä lista. Pojalle otimme paistettua nieriää ja perunoita. Erityisesti salaattipöydän vesimelonit ilahduttivat pikkulounastajaa. Itse söin tattikeittoa. Jälkkäriksi lounaaseen kuului vielä omanapaistos vaniljakastikkeella. Mies kitsasteli. Katui nähdessään annoksemme jotka maksoivat lopulta ehkä euron enemmän kuin hänen sämpylänsä ja kahvinsa. Pienin söi purkista ja lirkutteli vieruspöytäläisille. Mietin kuinka helppoa meidän lasten kanssa on syödä ulkona.

Ilahduin,
kun huomasin miten innoissaan isompi poika oli näyttelyistä, siis myös niistä jotka kertoivat innovaatioista, kenkätehtaasta sekä karhuista, ei vain siitä lapsille suunnatusta lelunäyttelystä. Olen todella iloinen että lapset jaksoivat kierrellä museossa kolme tuntia eivätkä kiukutelleet kertaakaan. Karhunäyttelyn osana oli lapsille rakennettu karhunpesä. Nauratti vähän kun kuulin nurkan takaa miehen huhuilevan pikkuisempaa pentuamme joka mönki pesässä. Pojalla kun on karhun nimi. Illalla isompi poika vielä kertoi miten kiva päivä oli ollut.

Söin tänään hyviä
itsepaistettuja ahvenfileitä. Kallista mutta tosi hyvää, meillä ei usein sellaista herkkua ole. Söin myös älyttömän hyvää lime-marenkitorttua Stockalla. Mies vähän huomautteli miten paljon makeita päivän mittaan söin. Siksi lähdinkin vielä iltakahdeksalta juoksulenkille.

Opin elämältä ja oivalsin,
että tämä on juuri sitä mikä tekee onnelliseksi. Nämä tällaiset päivät.

Päivän kohokohta
oli hyvä olo nähdyistä ja yhdessä koetuista asioista. Sen kruunasi hyvin rullannut lenkki kaatosateessa lasten nukkumaanmenoaikaan. Pojat jäivät puurolle kun lähdin ja jaksoin oikeasti juostakin.

Tänään unelmoin
että osaisin ottaa uudella kamerallani oikeasti hienoja kuvia joissa on näkemystä. Että olisi aikaa perehtyä ja mennä vaikka kuvauskurssille. Yritin kovasti siellä museossa mutta deletoin suurimman osan ottamistani kuvista jo siellä ollessani. Unelmoin myös juoksevani kevääseen mennessä kevyesti kuin kauris.

Nukkumaan menin
puolilta öin torkuttuani jonkin aikaa sohvalla elokuvan päätteeksi. Vuokrasimme Jim Carreyn uusimman mikä ei kyllä yhtään kerro elokuvamaustani vaan siitä että käymme vuokraamossa liian usein.

Ajatus ennen unta
oli niin mitäänsanomaton etten muista. Ei ollut mitään murehdittavaa. Nukahdan nykyään todella nopeasti.

Päivälleni annan arvosanaksi
10- koska oikeasti oli tosi kiva päivä. Sain tehdä asioita joista nautin sekä yhdessä että yksin. Niin aikuiset kuin lapsetkin olivat kiltisti jos ei lasketa ärhentelyä ruokapöydässä kotona kun pojan mielestä kala näytti kananmunalta ja maistui muka liian suolaiselta.

**********************************************************************


Kodin Kuvalehti on yksi harvoista lehdistä jossa mielestäni on paljon luettavaa ja joka on hyvin toimitettu. Luen sen kannesta kanteen aloittaen ehdottomasti päätoimittaja Leena Karon aina mielenkiintoisesta pääkirjoituksesta.

Meillä Kodin Kuvalehdet ja pari muuta lehteä kulkevat ensin äidiltä minulle, minä vien ne mummille ja mummi antaa ne sisarellensa, joka mahdollisesti kierrättää ne vielä eteenpäin. Viime aikoina tosin lehtien luku on mulla niin hidasta että mummi saattaa saada lehdet puolikin vuotta myöhässä, mutta ei se häntä haittaa, pääasia että taas pitkästä aikaa jaksaa lukea niitä luettuaan joka sanan päivän sanomalehdistä.

Koska eilinen päivä lähenteli täydellistä, päätin puntaroida sitä Kodin Kuvalehden Olipa päivä -sarjan mukaan. Siinä julkiset ihmiset arvioivat päiväänsä tietyn sabluunan mukaan ja antavat päivälle lopussa kouluarvosanan. Ikinä en ole vielä nähnyt vastauksia päivästä jolloin kaikki olisi mennyt päin p:tä joten hieman julkimot ovat taitaneet valikoida minkä päivän mukaan vastailevat. Niin tein siis minäkin.