Olen yskinyt viikon. Viuhti on yskinyt vähän vähemmän, Tiuhti nyt kaksi päivää melkein tauotta. Näyttäisi kuitenkin siltä että Tiuhtin korvatulehduksesta huolimatta saisimme jonkinlaiset synttärit aikaiseksi. Nyt tietenkin kun näin sanon, iskee ensi yönä joku viidennestoista tauti tähän perheeseen.
Kakkua en ole leiponut, lapsirukan lahjakin on ankeuden huippu, mutta onneksi tuo vuosikas ei vielä siitä ymmärrä ja saanee paljon kivojakin paketteja. Isoveli oli kyllä vähän huolissaan nyt tästä onnettomasta lahjatilanteesta, oli varautunut paketoimaan ja paljon. Lupasin että voimme ostaa jonkun lisälahjan kunhan parannumme kaikki.
Että olen onnellinen että siitä on vuosi. Siis siitä ahdistavasta odotusolosta. En vaan käsitä mihin nämä kuukaudet vieri. Varsinkin vauvan ikäkausi 8-12 kuukautta tuntuu menneen pikakelauksena. Jossain siinä välissä Viuhti oppi kävelemään ja vaikka mitä.
Tänään koin ensimmäiset kerran miltä tuntuu kun lapsi saa kiukkukohtauksen julkisesti ja puoli markettia tuijottaa. Kylmä hiki nousi ja sydän hakkasi flunssan jäljiltä. Mutta ei se niin paha homma ollut, kyllä mä sen taltutan, katsokaa vaan!
Olen onnellinen kun melko raskas vauva-aika vaihtuu taaperoaikaan, surullinen ja haikea kun se on ohi. Vauva tai ei, hänen poskensa minun poskeani vasten on edelleen tosi pehmeä ja hius on hienoa höytyvää. Jalkapohjat silkkiset vaikka askelia otetaan joka päivä niin paljon.
Otsikosta kaikki kunnia Kirsi Kunnakselle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti