keskiviikko 15. joulukuuta 2010







Tohinaa ja touhua. Taidan tipahtaa tyhjän päälle tammikuussa. Mitäs sitten tehdään?

Joulukortit melkein lensi roskiin mutta minut vakuuteltiin siitä että voi ne lähettää. Näytti niin lapsen tekosilta vaikkei lapsella niissä ollut osuutta eikä arpaa. Yksinkertaistin hiukan alkuperäissuunnitelmasta. Mies ivallisesti: "Eikös tuossa korttien teossa pitäis olla kaikilla hyvä tahto ja joulumieli?"Minä: "No on, on mutta kun apinalauma riakkuu koko ajan ympärillä ja näistä tuli ihan rumia!"

Kerhon puurojuhlassa Viuhti ei jaksanut istua paikallaan kun kerrankin olimme ajoissa jossakin, mutta kun esitykset alkoivat, istui hän silmät pyöreinä hievahtamatta isin sylissä. Esityksiä olikin paljon. Loppuhuipennuksena nelosten ja vitosten yhteisesitys jouluseimestä.



Piparitalo on koottu ja nyt väitellään koska sen saa syödä. Saimme tänään naapurin nappulat ja äidin seuraksi pitämään pakkasta, piparit ilmeisesti maistuivat sillä naapurin poika muistutti minua moneen otteeseen: "mää tarvisin vielä piparia".

Kello 16.30 päätin viskata matot ulos, pakko hyödyntää paukkuva pakkanen. Kello 21 sain lattiat pestyä ja siinä sai olla meidän joulusiivo.

Löydettiin Tiuhtille kirppikseltä luistimet, Twister-peli (jemmataan synttärilahjaksi) ja minulle teehaudutin.

Ulkona on niin kaunista että ikkunat on kuin tauluja.

5 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Kauheeta kuhkimista.. Pelottavaa. Mä oon tyytyväinen kun saan imuroitua. En uskalla lukee sun blogia ennen joulua tai tulee stressi :D Ekaa kertaa kun ollaan edes kotona jouluna. Kai täällä jotain pitäs siivota. Mutta pääasia että saadaan pieni kuusi :) Ja toivotaan ettei Urho luule että siihen kuuluu pissata ;)

Tosta leipomisesta.. Mäkin eilen tein sellasta lihapiirakkaa pellillä.. Muutama mutka matkassa oli ollut jo muutenkin ja kun sitten vihdoin pääsin levittämään sen pellille tuskaisen valittamisen kera, Antti tuli kommentoimaan että eikös olekin kiva kun ruoanlaitto/leipominen on rentouttavaa puuhaa.. Ja kaiken lisäksi se piirakka oli niin rasvaista että siitä tuli vaan maha kipeeksi.. Niinkuin viime kerrallakin. Enää en kokeile tehdä sitä. Ni.
Ensi viikolla voisin päästä kokeilemaan sitä joululahjabambia, kun hankin ensin vanua..
Ja Antti tykkäs myös hatusta :)

Taru kirjoitti...

Nii, ja joulukortti oli kyllä nätti, oikein hyvin kehtasi lähettää, hölmö :)

Riikka kirjoitti...

Taru eihän näitä kaikkia tarvis todellakaan tehdä, mut mä varmaan oon niin jouluihminen että suunnittelen kaikkee kivaa joka muuttuukin "kivaks" kun ne jättää viime tippaan. Varsinaisestihan joulua mun ei tarvi järjestää, ruokia sun muita koska päästään aina ihanaan valmiiseen pöytään. Enintään rosollin oon joutunut tekeen. Teitkö sä siihen lihapiirakkaan oikein taikinan ite?? Jos oli vaikee levittää ja liian rasvanen? Mä teen aina valmiista lehtitaikinasta (Sunnuntai), en tod jaksa taikinaa itse tehdä;) Sen saa suoraan paketista sulatettua ilman kaulimisia ym. Mut kaikkein paras on jättää tekemättä asiat jotka ei edes toisella kerralla onnistu, saman oon itekin todennut! Ja meillä siis viedään matot ulos suurin piirtein 2 kertaa vuodessa, jouluna ja kesällä kun ne pestään, aika harvoin mun mielestä. Että kuule ei paineita! Meille ei taida tulla isoa kuusta, Viuhti varmaan akatais sen. Joku pieni pöytäkuusi että Tiuhti pääsee koristeleen. Jaa niin vanua siinä bambissa ei tainnut olla....siis pitääkö se täyttää ennen kirjomista (kysyy tyhmä)?

Taru kirjoitti...

Tein taikinankin ite, koska kokeilin ensin valmiita levyjä joita ei pystynyt kaulitsemaan(ainakaan minä). Kiersin siis kaksi lähikauppaa ja löysin vain noita levyjä, en sellaista taikinakökköö. Soitin sitten Antille että tuo työmatkalla aineet taikinaan ja se tosiaan oli ihan tajuttoman rasvasta. Jopa pakastimen kahva oli aamulla liukas kun olin laittanut piirakkaa pakkaseen.. Huh. Vielä tänäänkin etoi kaikki rasvainen :/

Mekin saatiin tänään joululahjaksi pöytämallinen kuusi itsetehdyillä koristeilla, joten ei ostetakaan lattiamallista kuusta. Tuohon lahjaan ehkä jotkin valot vielä :)

Bambissa luki että täytetään ennen kirjomista, mutta mietin kans, että ei kai sillä niin väliä..

Ja siivoomisesta vielä; ehkä mä saan Antin tekeen lattianpesut jne, kai tää raskauskin (teko)syynä johonkin kelpaa :D Imuroinut olen vielä itse ja pari viikkoa sitten jopa luutunnut lattioita kontallaan..

Riikka kirjoitti...

Niin en mää niitä levyjä kaulikaan. Yhdestä isosta paketista tulee pellillisen kokoinen piirakka. Sulatetaan paketin ohjeen mukaan täytetään ja suljetaan. Paketissa on jopa piirakan ohje, tosin lohitäytteellä. Ja on lehtevää eikä mitään ylirasvaista. Naurattaa ihan ääneen toi pakastimen kahva:DD Ja tulee mieleen sun tomaattikeitto ja muut kokeilut mistä oot kertonut. Kannustan siis vielä kerran (joskus) kokeilemaan valmistaikinoilla! Köksätunnilla joskus tehtiin voitaikina itse ja olihan se tosi ytyä kamaa.

Jotenkin käy kyllä järkeen nyt kun miettii että ehkä ne kirjonnat kumminkin sujuu helpommin kun kangas pingottuu sen vanun päälle kuin että tekis lötkölle kankaalle....(jos tätä joku muu lukee voi olla vähän pihalla mistä puhutaan)