Avokado itää, laatikollinen luamua luumua ja muita herelmiä saapui taas, olisi paljon mielen päällä mutta nyt ei ole voimia kirjoittaa niistä vaan panen tähän nämä pinnalliset asiat.

Tuollainen useamman kilon laatikko hedelmiä aiheuttaa jo jonkilaisen varastoimisongelman jääkaapissamme, mutta samalla huomaan että tarjonta kasvattaa kysyntää, eli lapset pyytävät hedelmiä useammin kun tursuilevat jääkaapin hyllyillä ja melkein tippuvat päähän kaappia avatessa. Asia josta olen onnellinen joka päivä on se miten meidän pojille maistuu kasvikset ja hedelmät. Tomaatit hotkitaan aina lautaselta ekana pois, samoin päärynät, banaanit ja omenat menee parempiin suihin. Himpun verran ronkelimpi vihannesten suhteen on Viuhti, jonka huomasimme esimerkiksi tänään sylkevän vesimelonin pois suusta. Tiuhti olisi varmaan vedellyt koko melonin jos olisin antanut. Tiuhti tykkää jopa parsakaalista. Toisaalta taas ihmettelin eilen mihin katosi omenankara Viuhtin nakerreltua hedelmän. En keksinyt muuta ratkaisua kuin että hän oli syönyt sen(karan)kin.

Viuhti on ollut taas riivinrautana. Lähdin tänä iltana karkuun ja epätoivoisena kuljin läpi kirjaston kasvatus-, opetus-, mielenterveys-, lastenhoito- ja persoonallisuuspsykologiahyllyt mutta yhtäkään vakuuttaavaa opusta en löytänyt. Oppis nyt edes puhumaan. Sanoja tulee kyllä, mutta sanat PUPPE (se luukkukirjojen koira), TYTTÖ, PIÄPIÄPOIPAPIA (piäniä poikasia), AGGARA (makkara) ja OKKI (lokki) ei ristiriitatilanteissa auta selittämään mikä helvetti riivaa.