Tammikuussa 2010 kirjoitin elämän olevan yhtä villa- ja toppavaatteiden pukemista, pukemista ja pukemista. Vauva nukkui parvekkeella 3-4 kertaa päivässä, lisäksi jaksoimme kai ulkoillakin toivottavasti.
Tammikuussa 2009 kuvasin ilta- ja välipalojani. Kävin ystävän kanssa Tuulensuussa, söin lohkoperunoita ja valkosipulidippiä. Tiuhti opetteli hiihtämään. Olin saanut tietää olevani raskaana.
Tammikuussa 2012 kaksivuotiaamme uhma on ollut lievempää, lähes olematonta. Kotona on rauhallisia hetkiä, eikä vain lasten nukkuessa. Kuusivuotias osoittaa merkkejä k**ipäisyydestä mutta on suurimmaksi osaksi oma ihana itsensä ja sanoo "mää lakastan sua äiti".
Työssäkäymiseni on vaikeaa, ahdistavaa, motivaatiotonta. Paras hetki päivässä on kun tulemme poikien kanssa kotiin. Maanantaisin odotan perjantaita, ja se tuleekin aina nopeasti.
Onneksi minulla on nämä kolme tässä. Ja muita rakkaita.
Tiuhti piirtää, kuvia ninjoista, vihaisista linnuista, ritareista, autoista ja sellaisista hurjista jutuista lojuu ihan joka huoneessa. Yhdellä ninjalla on aivan verinen suu, ihmettelen mitä kauheaa kuvassa tapahtuu. "Ei se oo verta vaan tiätysti punahuulta, se on naisninja!" Piirustuspinot kasvavat, paperit on piirretty molemminpuolin. On kirjaa, karttaa, itsetehtyä tietokonetta. Viuhtikin tykkää piirtää, mutta ei paperiin vaan lattiaan, kaapinoviin, seiniin ja ihoon.
Pahvitietokoneen käyttöä ei meillä rajoiteta.
"Äiti mun mielestä ne tiakokonepäivät pitäis olla vähän tasasemmin. Kun nyt on tiikeri-tiistai ja sitten on kettu-keskiviikko niin sitten taas onkin jo tonttu-torstai. Sen jälkeen onkin tosi paljon enemmän päiviä seuraavassa välissä kun siinä on peikko-perjantai, lammas-lauantai, susi-sunnuntai ja mato-maanantai ennen seuraavaa tiakokonepäivää. Liian pitkä odotus siis (luettelee vielä kerran päivät pe-ma etuliitteineen). Pitäis olla niin että tiakokonepäivä on tiistai ja lauantai niin ei tarvis odotella niin pitkää aikaa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti