Nenäpäivä

Minä pidän kirjapäiväkirjaa. Viime aikoina on tullut luettua taas todella vähän, oikeastaan en ole lukenut yhtään kokonaista kirjaa tämän vuoden puolella ja se on ihan kamalaa se.

Olen aina ajatellut että kirjallisuuskriitikon ammatti voisi olla yksi unelma-ammateistani, tosin en ole ottanut huomioon kyseisen ammatin huonoja puolia. Sitä että ei saisi lukea vain niitä kirjoja mitä tahtoo, olisi pakko kahlata kaikki huonotkin opukset läpi, ja sitä että joutuisi julkisesti teilaamaan kirjailijat joiden teoksista ei pitäisi. Sana kriitikko on itsessään jo niin negatiivinen.

Koska tuskin pääsen työkseni kirjoja arvostelemaan, päätin toteuttaa haaveammattiani vähän täällä blogissa. Kaikki näitä lukevat ottakoot huomioon että kyseessä on ihan tavallisen naislukijan omat mielipiteet ja kokemukset itse valitsemistaan kirjoista. Aloitan kertomalla kirjasta jonka luin jo viime vuonna. Kyseessä on Mikko Rimmisen Finlandia-palkittu Nenäpäivä ja siitä olen joulukuussa kirjoitellut näin:

Kirja oli mielestäni kertakaikkisen tylsä. Oli vaikeuksia saada luettua se loppuun, etenkin siitä eteenpäin kun olin tajunnut ettei tarinassa tule missään vaiheessa tapahtumaankaan mitään suurta käännekohtaa. Takakannen tekstin perusteella odotin jopa trillerimäistä kohokohtaa juonessa. En edes osannut nauraa Irman yksinäisyydelle (jos se oli tarkoitus) ja ahdistuneille ajatuksille vaikka ymmärrän mustan huumorin aiheen taustalla. Kahdessa kohdassa nauroin ääneen: kun käsitin nenäpäivän roolin tarinassa ja kun maahanmuuttaja pyysi kauhistunutta Irmaa antamaan "verta".

Ei vaan yhtään huvita lukea sivutolkulla selostusta neljänkympin ajelusta jossain Keravalla. Juuri tämän tyylinen arkirealismi on niin tyypillistä suomalaiselle kaunokirjallisuudelle, masentavaa ja harmaata. Kielen omalaatuisuus oli ainoa asia joka Nenäpäivässä minua miellytti. Teksti oli täynnä uusia hauskoja verbejä ja mielikuvituksellisia adjektiiveja. Henkilökuvaukset toimivat myös. Finlandia-palkinnon edellytyksiä kirjassa ei mielestäni ole.

Tämä ei vaan ollut minua varten mutta tulipahan luettua kun oli pakko (rinkikirja).


PS En voinut olla kuvaamatta söpöjä Kanelikaupasta tilaamiani kortteja ennenkuin ne lähtevät muualle.