tiistai 9. lokakuuta 2012

Pojat kipeinä. Aikaa kirjoittaa blogiin kun lapset tuijottavat tv:tä. Aikaa tehdä huoltotöitä. Kastella kukat, pestä pyykkiä, kuurata vessan lattia, korjailla hajonneet lautapelilaatikot, leipoa omenakakku pakastimeen viikonlopun juhlia varten.











Omenakakku

250g voita
2,5 dl sokeria
4 munaa
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
500g omenia
kanelia

Kuori ja viipaloi omenat. Sekoita keskenään kuivat aineet. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää kuivat aineet taikinaan.

Levitä puolet taikinasta kakkuvuoan pohjalle. Levitä päälle puolet omenoista. Ripottele omenoiden päälle kanelia. Lisää loput taikinasta ja omenaviipaleista. Painele omenoita taikinan sisään. Ripottele pinnalle kanelia. 

175 astetta noin 45 minuuttia (tarkista kypsyys tikulla!). Omenakakku on mehevimmillään parin päivän kuluttua leipomisesta mutta kuka sinne asti jaksaa odottaa?



Aikaa leikkiä pienemmän kanssa eläimillä ja pelata hiirenloukkua. Rauhoittelen isoveljeä että kyllä me varmasti ollaan terveitä pikkuveljen synttäreihin mennessä.

"Äiti mää haluan maksalaatikkoa!" Hyvä merkki.

"Äiti haluan syödä sen täällä sohvalla."

"Tuleeko joulu huomenna?" "Ei tule mutta kohta on sun synttärit."

PS Mistä helkkarista tuota pyykkiä tulee? Vaikka pesen ja pesen, ja pesen vielä, pyykkikorit ei tyhjene. Ja ne korit on isoja. Tää on ihan käsittämätöntä.



Ei kommentteja: