Iästä

Meidän perheessä mennään edelleen usein nuorimman ehdoilla. Sikäli että hän osaa ottaa tilansa, osaa vaatia ja äänekkäästi. Toki hän ei määrää tahtia mutta saa monessa tilanteessa kaiken pyllylleen jos tahtoo. Kun huomio ei ole hänessä ja hän haluaisi sen itselleen, hän tulee ja ottaa sen. Vaikkakin raivarit ovat pikkuhiljaa lieventyneet ja seesteistäkin on välillä ollut, kuopuksen kohdalla mietin usein samaa lausetta kuten Project Mama blogiotsikossaan: Hullu vai uhmaikäinen? Kuitenkin olen saanut itseni uskomaan että ihminen siitäkin tulee. Pakko uskoa.

Nyt lähdin sivuraiteille aiheesta josta aioin alunperin kirjoittaa. Haa, blogissakin voimakastahtoinen kuopus jyrää kilttiluoteisen esikoisemme.

Minä ja meidän perheen kuusivuotias vietimme lauantaiaamupäivää ihan kaksin. En tiedä montaakaan yhtä rentoa tapaa viettää vapaapäivää kuin huumorintajuisen ja fiksun kuusivuotiaani kanssa. Ensin kävimme hieman epämiellyttävässä allergiatestauksessa Tiuhtin kanssa joka sekin sujui mukavasti sairaalan akvaariota ihaillen ja parin lievän "au"-sanan säestyksellä. Tiuhti ihaili sairaalarakennuksen korkeutta, sitä miten sairaalalabyrintissa lopulta onnistuin löytämään tiemme ja pysäköintipaikan allergiaklinikalle, sekä sitä että tunnistin niin neontetrat ja leväbarbitkin akvaariosta.

Testauksen jälkeen tuli nälkä, ehdotin lähellä olevaa kasvisravintolaa joka on yksi suosikkipaikoistani. Ei mitään ongelmaa, kuusivuotias lähti mielellään mukaan "kun siellä saa niitä rapeita sipsejä" eli pappadam-leipää. Kasvisravintola Gopalissa söimme hyvällä ruokahalulla. "Mmm, parsakaalia" sanoi Tiuhti ja maistoi myös ituja ensimmäistä kertaa. Ravintola on intialaistyyliin sisustettu, ja siitä saimmekin keskustelunaiheen.

T: "Äiti kato tonne kattoon on maalattu pilviä!"
R: "No niinpäs onkin, en olisi huomannut itse."
T: "Noi kiinalaiset tykkää tommosista monipäisistä ja -käsisistä ihmisistä"
R: "Tämä on vähän niinkuin intialaistyylinen ravintola, nuo kuvat esittää intialaisten jumalhahmoja"
T: "Uskooko ne että oikeesti jumalalla on monta kättä?"
R: "Kyllä ne uskoo, mutta on ne samalla vähän niinkun satuhahmoja"
T: "Niin, tolla yhdellä naisellakin on norsun kärsä"
R: "Niinpä"
T: "Olispa meilläkin oma ravintola!"
R: "Ai miks?"
T: "Sais syödä joka päivä näin ihanaa suklaakakkua"
R: "Voihan tuollaista itsekin leipoa, se on semmoista brownieta"
T: "Hei tossa on jumppaohjeitakin seinällä. Aika vaikeita jumppa-asentoja" (Gopalissa on perällä pieni nurkkaus jossa myydään mm. nepalilaisia tuotteita, vaatteita, kirjallisuutta ym, myös joogajulisteita)
R: "Ne on semmosia jooga-asentoja, ne onkin jotkut tosi vaikeita"

Joskus elämä on. Helppoa.

********************************************************************************

Project Mama-Katjan blogissa oli hiljattain tästäkin aiheesta kirjoitus: Oodi viisivuotiaalle. Nuo tyynet, fiksut ja filmaattiset viisivuotiaat (ja kuusi-) saavat niin liian vähän huomiota mahtavuudessaan.

Niin, ja vielä asioita joita 6-vuotias osaa:
- mennä autoon omin avuin ja lukita turvavyön
- kuoria banaanin itse
- näyttää käsimerkein paljonko on vielä tilaa parkkiruutuun peruuttavalle äidille
- muistuttaa äitiä laittamaan parkkikiekon
- käydä ravintolassa vessassa yksin pesemässä kädet
- kantaa oman lautasensa pöytään
- voidella leipänsä
- hakea lisää vettä

Olen haikea kun se kasvaa niin nopeasti ja haluaisin hidastaa kehitystä, mutta samalla nautin ja olen niin ylpeä mitä siitä on kasvamassa. Myös siitä 3-vuotiaasta.