Olen jotenkin nyrjähtänyt sijoiltani mutta silti pysynyt vahvana. Auttanut lähimmäistä pysymään omana itsenään ja luottamaan siihen että elämä kantaa kaikesta huolimatta. Pakottanut itseni uskomaan siihen että hyvääkin tulee vielä.
Mutta olen myös kohdannut pyyteetöntä ystävyyttä, ymmärrystä ja myötätuntoa.
Kyllä sen täytyy olla niin että se mikä ei tapa, niin se haavoittaa mutta myös vahvistaa.
Tuntuu että tuo marraskuun pohjaton pimeys imee kaiken sisäänsä. Onneksi se on jo lähes puoliksi ohi.
3 kommenttia:
Huh, kuulostaa isolta taakalta. On vaikeaa pysyä vahvana, jos edessä on seinämä, jota ei voi itse murtaa. Voimia sinulle, ihana kuulla, että myös kolikon toinen puoli on näyttäytynyt!
Kylläpä marraskuu nyt koettelee. Tai eihän se marraskuu ole, mutta kun vaikeat asiat kasaantuvat niin ei se ainakaan helpota että on nimenomaan marraskuu...
mutta pian se ON OHI!
Kiitos teille. Ja myös edelliseen postaukseen kirjoittamistanne sanoista. Olen miettinyt tekeekö marraskuu näistä asioista vielä raskaampia. Raskaita ne olisi joka tapauksessa kantaa mutta valoisampaan aikaan ainakin voimia olisi enemmän.
Lähetä kommentti