This is me

...juuri sellaisena kuin olen. Liivian, Violetin, Maijjan ja muiden innoittamina otin haasteen vastaan ja uskaltauduin kuvaamaan itse itseäni. Olenhan sitä ennenkin tehnyt, ja aina on tarvittu valtava määrä otoksia. En todella osaa poseerata. Mutta nyt se osoittautui varsinaiseksi haasteeksi. Pyörryttävä nälkä ja työpäivän jälkeinen väsymys aiheuttivat ärräpäitä ennen kuin sain tuon kökkökameran edes pysymään paikoillaan.

Otoksia tuli yhteensä 16, joista tähän kelpuutan kaksi. Keskivertoa parempi tukka kampaajan jäljiltä rohkaisi minua, kiva paitakin oli päällä. Paljon löytyi kuitenkin syitä tyytymättömyydelle: huono ryhti, ihme tukka, outo ilme, iso nenä, kaksoisleuka....näitähän riittää. Mies ja poika hihittelivät touhuilleni.

Paidasta vielä. Minulta kysyttiin tänään töissä "oletko raskaana?". En ole ja ettekö tiedä että a-malliset paidat ovat nyt muotia.

**edit** Eipä näissä kuvissa paljon kehumista ole.

Tänään ei sada yhtään niin paljon kuin eilen...

Siis eilen ei satanut yhtään niin paljon kuin toissapäivänä. Tässä viikonlopun värejä maanantain harmauteen ja pimeyteen. Oli piristävää hedelmäsalaattia.



Isin poika odottaa ikkunassa kotiintulijaa. On tullut niin riippuvaiseksi toisesta vanhemmastaan että toinen ei kelpaa edes lohduttajaksi. Leivoimme yhdessä sämpylöitä mistä sentään tuli hetkeksi parempi mieli ja taas piti käydä ikkunassa tarkistamassa. Ja isi oli poissa vain kolme tuntia. Päiväkotiin menon jälkeen kaikki tekeminen epäilyttää ja kaikkea kannattaa vastustaa. Ja äitiä ei kannata pitää kaupassa kädestä, vaan isiä.

Tänään istuin töissä sateessa. En siis ulkona vaan sisällä toimistossa. Yläpuolellani oleva ilmastointiputki tiputti tiivistynyttä vettä vuoroin kädelleni, vuoroin aanelosille. Ilmankosteus oli tänään kuulemma 100%. Onko se mahdollista? Eikö silloin oltaisi jo uppeluksissa?

Töiden jälkeen tulin iloiseksi kuullessani pikkuruisen hoitopäivän sujuneen jo hieman paremmin. Päiväkotiin pyydettiin viemään kansio, valokuva lapsesta ja istuintyyny.

Purkamista

Purin sitten eilen illalla viime syksynä melkein valmiiksi saamani raitaneuleen. Puseron käyttäjä kun ei enää ole 86-senttinen, vaan 98-senttinen. ÄH. No, langat on kauniita, keksin niistä varmasti jotain muuta. Samaa paitaa ei huvita enää isompana alkaa väkertämään, siihen meni maku. Harmitusta lievensi tämä herkku, mustikka-valkoherukkapiirakka, sekä uusi lehtitilaus.

(Onpas nämä kuvat suttuisia kun en tykkää käyttää salamaa. Mistähän tilistä jäisi niin paljon yli että saisin sen pitkään toivomani uuden kameran?)

Päiväkoti

Olen aina pitänyt päiväkotien tunnelmasta. Pimeinä talviaamuina päiväkodin ohi kävellessä sisältä tulvii lämmin valo, seinillä lasten piirustuksia ja ikkunasta näkyy iloisia kasvoja. Omat mukavat päiväkotimuistot tulevat mieleeni. Viili ja talkkuna, kurkkuvoileivät, puolukkapuuro ja kerhotossut. Neljän päivän kokemuksella 2-vuotiaani on eri mieltä. Aamuisin lohduton itku alkaa jo kotona pukiessa vaatteita päälle. Hän sätkii, potkii, kirkuu, anelee, suuret kyyneleet valuvat poskia pitkin minunkin vaatteilleni. Ihan kuin joku tekisi oikein pahaa hänelle. Iloinen, aina rauhallinen lapseni on muuttunut toiseksi. Minun sydämeni on särkynyt. Sitten iltapäivällä ihana isoäiti tulee ja pelastaa painajaisesta.

Kunpa päiväkoti alkaisi pian tuntua hauskalta paikalta.

Ei mustikan mustikkaa

Tämä metsäretki tehtiin jo viikko sitten sunnuntaina. Ajattelin käydä katsomassa jos edes piirakallisen verran löytyisi marjoja vaikka on sanottu olevan huono mustikkasato. Mutta ei todella mustikan mustikkaa. Vadelmapensaatkin oli joku muu ehtinyt jo käydä tyhjentämässä. Pari metsämansikkaa sentään saatiin suuhun.

Jännä juttu, kun muutimme marraskuussa järven rannalle luonnon läheisyyteen, olin innoissani: talvella pääsen järven jäälle hiihtämään, kesällä nautimme auringosta ja vedestä "omalla" uimarannalla, syksyllä saapastelemme marjaan viereiseen metsään. No, talvella jäi ne sukset ostamatta kun ei tullut jäitä. Kesä oli ja meni, rannalle päästiin kaksi kertaa. Ja marjavuosi on huono. Jos nyt edes sieneen pääsisi....Kunpa ensi vuosi olisi parempi. Onneksi on oman äidin piha josta saamme käydä poimimassa herukat, karviaiset ja vadelmat vitamiinivarastoiksi talveksi.


Tänään aamulla käväisin ystävän kanssa Ojakadulla Design-torilla. Hauska uusi idea mutta hiukan petyin torin pientä kokoa. Odotin siellä oleva enemmän kojuja. Löysinpä kuitenkin pari kivaa juttua, käsveskan ja pikku pussukan by Onnela Design. Veskan sisälle oli jäänyt alkuperäinen hintalappu mikä vielä todisti tehneeni edullisen löydön. Mutta tekivätpä siellä muutkin löytöjä, nämäkin onnistuin nappaamaan ja maksamaan osittain kyynärpäätaktiikkaa käyttäen.

Kesän herkkuja

Meillä ei ole omaa pihaa, mutta parveke onneksi. Tämän vuotiset tomaatintaimet ovat terhakkaampia kuin viimevuotiset. Joitakin raakileita on jo näkyvissä vaikka näin surkea kesä on ollutkin. Pikkuihminen ihmetteli "mitä nuo pampulat on?". Toivottavasti ehtivät kypsyä.

Basilikankin sain toipumaan, se kärsi alkukesän tuulesta ja tuiverruksesta ja melkein jo heitin sen pois. Pikku puutarhuria täytyy toppuutella kastelemasta liikaa. Rucolapurkkiin taisin heittää liikaa siemeniä.

Tänään lauantaina oli onneksi sittenkin aurinkoista, tosin melko viileä tuuli. Pääsimme aamukahville Tammelan torille josta löysin kirppispöydästä neuletakin ja mukaan lähti myös kaali, porkkanoita, purjo ja mansikoita tietysti. Vadelmat oli törkeissä hinnoissa. Rakastan sen torin tunnelmaa ja vieressä on lapsellekin aivan unelma puisto jossa on aina seuraa. Harmi että nykyään emme enää pääse torille kävellen kuten vielä viime kesänä.

Puhdasta

Imurointi, moppaus, mäntysuovan tuoksuiset matot lattiaan. Valkopyykit ulos narulle. Lenkille ja iltauinnille lämpöiseen veteen. Viikonloppu!!!