Vitamiiniloota

Unohdin vielä yhden kivan asian viikonlopulta. Luomulaatikko! Tilasimme ensimmäistä kertaa sellaisen ja nyt jääkaapista löytyy luomuna munakoisoa, tomaatteja, kurkkua, paprikaa, varsiselleriä, salaatteja, omenoita, appelsiineja, banaaneja sekä kiivejä. Ja mukana sopivia reseptejä. Ainastaan selleri aiheuttaa päänvaivaa. Mitä ihmettä siitä voisi tehdä?

Kallishan tuo oli, 25 euroa, mutta aion tässä seuraavalla kauppareissulla tehdä vertailevaa tutkimusta, onko luomulaatikko oikeasti kallis vai tuntuuko se vain siltä kun siinä on niin paljon tavaraa. Sanomattakin on selvää että ei-luomuun verrattuna se on kallis.

Pojat maiskuttelivat kiivejä tänään, itse kun en niitä voi syödä kysyin Tiuhtilta maistuuko erilaiselta. Vastaus oli "Joo, tosi makeelle, ihan suklaanmakuiselle!" Okei. Itse söin appelsiinin. Suoraan sanottuna appelsiinissa ei ainakaan minun mielestäni makueroa normihedelmään ole, mutta kuoriessa käsiin ei tullut sitä kiiltävää tatinaa.

Eli kerrankin tosiaan Tampereen alueella on jotain mitä pääkaupunkiseudulla ei ole (eihän?), palvelu joka tuo luomuruokaa (osittain myös lähi-) suoraan kotiovelle. Vaihtoehtoisesti kamat saa hakea noutopisteestä tiettyinä päivinä. Mekin näin "säästettiin" toimituskulut ja miehen oli tarkoitus noutaa laatikko perjantaina työmatkalla klo 17 mennessä. No, mies tuli normaaliin tapaan töistä ja leikki lasten kanssa siinä kun klo 16.45 mulle tuli sellainen olo että jotain on unohtunut. Mies lähti kaahaamaan täyttä kyytiä moottoritietä ehtien minuuttia ennen viittä noutopisteelle. Erittäin ekologisesti ja fiksusti toimittu siis.

Tässä viikonlopussa on ollut paljon hyvää.

Ensinnäkin, Maailman ihanin tyttö -valokuvanäyttely, en ole ikinä ennen käynyt missään vastaavassa yksin, tajusin että sekin oli ihan kivaa, sain täysin omaan tahtiin katsoa kuvia ja miettiä omia juttujani. Istuinkin alas pitkäksi aikaa katsomaan näyttelyn tekemiseen liittyvää videota ja selailemaan kuvista tehtyä kirjaa. Ei sillä ettei seura olisi ollut tervetullutta, mutta nyt tajusin että voin toistekin lähteä yksin tekemään jotakin tällaista. Ei ollut ollenkaan orpo olo. Joskus kokeilen vaikka mennä elokuviin yksin vaikka olen ajatellut sen olevan ankeuden huippu.

Toisekseen aurinko on paistanut ja olemme päässeet ulos. Perjantaina ensimmäisen kerran tänä talvena suljin silmäni auringonlämmössä ja kuulin lintujen laulavan. Kolmanneksi kävimme kivoilla nelikymppisillä, neljänneksi on hamahelmeilty Tiuhtin kanssa. Viidenneksi olen nukkunut sikeästi pitkästä aikaa.

Kuudenneksi lupasin paistaa lättyjä tänä iltana, kun ensin on käyty testaamassa Tiuhtin uudet sukset.

Odottelen että pääsen pian tapaamaan tuoreen kummipoikani, syntyessään hippusen päälle kolmikiloisen, ja toisen rakkaan ystävän vastasyntyneen tytöntyllerön.

(Blogger ei taas tottele. En saa kuvia haluamaani järjestykseen mutta huomaankin että käy ne noinkin. Teksti asettuu oudosti)

Tiuhdikasta elämää

Viuhti on jo 1-vuotias! Mää oon neljä, kohta viis. Se on toinen käsi. Kun tulee toisetkin sormet, sitten on kymmenen.

Uimahalliin menisin joka päivä, aamupalaksi olisi jäätelöä, päiväruoaksi maksalaatikkoa ja tiakokonetta saisi katsoa aina kun haluaa jos äiti ja isi ei määräis. Joskus aamuisin saan katsoa tiakokoneelta Neppajymytehtävän, se on siellä Pikku Kakkosen sivuilla. Osaan jo aika hyvin käyttää tiakokonetta, neuvoin lääkäriäkin että paina siitä äksästä kun se yritti poistaa jotain.

Oon ollut vähän kipee viime aikoina. Se oli kuulemma joku keuhkokuume. Mulla on jo ihan terve olo, mutta äiti ja isi vaan sanoo etten sais juosta ja pomppia ettei ala yskittään. Mutta kun en osaa kävellä. Onneksi sain uutta yskänlääkettä, se maistuu appelsiinille. Se edellinen oli tosi pahaa ja pidin nenästä kiinni kun äiti antoi sitä. Musta otettiin verikoe käsivarresta ja toisena päivänä sormenpäästä, se toinen kerta ei tuntunut ollenkaan. Sitten otettiin semmosella röntgenillä kuvakin, piti seistä leuka ylhäällä ja kädet levällään. Tänäkin aamuna luulin että mennäänkö taas lääkäriin.

Kivointa on leikkiä taisteluja ja ritarileikkejä pikkulegoilla. Leikin niillä makuuhuoneessa äidin ja isin sängyllä ettei Viuhti sais legoja suuhunsa. Tai sitten leikin taisteluja ja ritaria oikeella puumiekalla. Essu on mun viitta ja pukilta sain uuden kypärän kun vanha meni rikki. Leijonanhännän kiedon vyöksi. Ei se oo oikean leijonan, vaan isoäidin ompelema. Isoista legoista oon rakentanut supertulipyssyjä joilla vois räjäyttää koko maailman!

Melkein aina haluaisin pelata, paras peli on lapurinttipeli jonka sain joululahjaksi, siinä tehdään reittejä ja etsitään aarteita. Suolapalalla (=suoralla palalla) saa parhaiten reittejä. Pelaaminen ei onnistu jos Viuhti on hereillä, se tulee aina sotkeen pelin.

Sitten voi lukea Aku Ankka -kansioita, mulla on niitä kolme ja isoäiti toi kaksi muutakin lainaan kun olin kipeä. Ärsyttävää on kun on lukemassa Aku Ankkoja niin joku käskee pukemaan vaikka olisi hyvä tarina kesken. Kirjoista Tatut ja Patut on parhaita. Mulla on melkein ne kaikki ja sen uuden supersankarikirjan kirjastontäti varasi meille. Äidille tuli siitä sähköviesti (=tekstiviesti) kun sen oli joku toinen palauttanut.

Viuhti on ihan hassu kun se joskus yrittää purra tai komennella mua. Sanon sille joskus: ai, ai, tui, tui. Viuhti ei osaa vielä puhua mutta välillä kerron äidille mitä se tarkoittaa. Kerhossa kivoin kaveri on Rasmus. Ja Eetu, koska se ei oo niin riehukas.

Imurointi on kivaa kun näkee kun pölypallot menee putkeen. Autan kyllä muutenkin, laitan pyykkikoneesta sukkia pikkutelineeseen ja osaan viedä roskapussin ulkona harmaaseen pönttöön. Kun äiti pukee Viuhtia, saan mennä ulos odottaan. Laitan harjan rapun oven väliin jos vaikka tarviskin mennä takaisin sisälle.

Haluaisin että isi lukis iltasadun joka ilta mutta äiti ja isi vuorottelee. Öisin en halua olla omassa huoneessa yksin, pimeässä kaikki näyttää erilaiselta. Esimerkiksi kukka ikkunan edessä näyttää ihan hämähäkiltä. Joskus tulee hurjia unia, joskus kivoja huvipuistounia ja joskus vaan tyhjiä unia.

Lupaus 1 ja 2

Eilen illalla yskiessäni sohvan pohjalla tuijottelin kirjahyllyä ja laskeskelin kirjoja jotka ovat lukematta. Päästyäni 50:een en kehdannut enää jatkaa laskemista vaikka teinkin sen ihan äänettömästi omassa mielessäni.

Olen harrastanut jo useamman vuoden bookcrossingia, eli laitan lukemiani kirjoja kiertoon. Samalla harrastus on aiheuttanut sen että kirjojen määrä hyllyssä vaan kasvaa ja kasvaa, hyvin paljon otan kirjoja mukaani esimerkiksi kirjastojen vaihtohyllyistä tai saan niitä muilta crossareilta. Siis ihan älytöntä haalimista. Paljon olen kyllä poiskin laittanut, tähän mennessä minulta on lähtenyt 135 joko villisti tai kontrolloidusti vapautettua kirjaa.

Harrastuksen myötä olen tutustunut mukaviin, huumorintajusiiin ja uskomattoman avokätisiin ihmisiin. Olen vastaanottanut useita paketteja ympäri maailman tuntemattomilta jotka ovat vain halunneet ilahduttaa juuri minua. Itsekin olen lähettänyt paketteja eri puolelle maapalloa ja suomalaisille harrastajille. Bookcrossaus on kuin maailmanlaajuinen kirjarinki. Olen saanut jakaa lukukokemukseni ja kuulla muiden mielipiteitä eri kirjoista.

Nyt kuitenkin on tehtävä päätös olla hankkimatta yhtäkään uutta kirjaa koska meillä ei satu olemaan erillistä kirjastohuonetta. Kunnes ehdin lukemaan nuo tänne päätyneet kirjat. Uudenvuodenlupaukseni siis on olla ostamatta ja ottamatta yhtäkään kirjaa. Parasta olisi jatkaa tätä lupausta vielä muutama vuosi tämän jälkeenkin.

Kirjahyllyn päällä on uusi taulu. Violetin taidealesta ostettu hävyttömän halpa työ. Sen värit on juuri kohdallaan.

**********************************************************************************

Tajusin myös että heittäydyn sohvalle liian harvoin makoilemaan muulloin kuin illalla lasten jo nukkuessa. Ei voi olla haitallista oikasta joskus ihan muuten vaan ja pysähtyä. Liian harvoin olen vaan, joutilaina hetkinäkin tarvii avata tämä kone tähän eteen. Lapsillekin voisi olla hyvä nähdä äiti joskus makuuasennossa rentoutumassa.

Rippileirilläni oli tyttö jolla oli siihen aikaan seitsemän sisarusta, myöhemmin perheeseen taisi syntyä vielä muutama lapsi lisää. Muistan että kerran kävin kylässä tytön luona ja hänen äitinsä makasi keskellä päivää sohvalla, siis ihan hereillä mutta makoili vaan lasten touhutessa ympärillä. Hän huikkasi iloisesti nousematta: "Moikka!" tytön esitellessä minut ja pari muuta kaveria: "Äiti tuolla makoilee sohvalla". Muistan silloin ihmetelleeni suurperheen äidin rentoa meininkiä ja laiskottelua. Omaa äitiäni (tai muidenkaan kavereiden äitejä) en vastaavassa asennossa ikinä päiväsaikaan ollut nähnyt. Nyt kun mietin asiaa, se tuntuu hauskalta ja luulisin että rento asenne olikin tuon perheenäidin jaksamisen salaisuus. Kotikaan ei ollut mitenkään tiptop mutta tosi viihtyisä ja kodikas silti.

Toinen uudenvuodenlupaukseni siis on ottaa rennommin. Sekä omin avuin että pyytämällä siihen apua. Aloitan opettelemalla nukkumaan.

Tästä tämä vuosi lähtee

Sunnuntaina:

Vaikea vaihe Viuhtin kanssa. Raivokkaita kirkumiskohtauksia pitkin päivää, heittäytymisiä lattialle, pään hakkaamista lattiaan, huutamista kropan jokainen lihas jännitettynä, tavaroiden paiskomista pöytää pitkin kun ruokailu ei huvita. Kauhunsekaisia huutokonsertteja aamuöisin. Toivon erittäin suuresti että tämä on VAIHE. Toivon että tämä johtuu hampaista (terävä kulmahammas juuri puskenut ikenen läpi ja toinen kuultaa ihon alla), turhautumisesta kun kukaan ei ymmärrä viuhdinkieltä, tai jostain muusta ohimenevästä.

Onneksi tämä on ollut miehen lomaviikko. Jospa ensi viikko olisi rauhallisempi.

Maanantaina:

Soitin hätäpuhelun neuvolaan, ohjasivat käymään lääkärissä kaiken varalta. Itkin neuvolantädille. Mies ei olisi kirveelläkään lähtenyt lääkäriin, lapsihan on täysin terve, ei nuhan nuhaa. Lääkärissä todettiin oireeton korvatulehdus. En ollut tullut ajatelleeksikaan, varasin viime viikolla jo kirjastosta monenlaisia tempperamenttia käsitteleviä kirjoja. Viuhti-raukka.

Puuroprobleemi

Meillä kait keitellään riisipuuroa tästä lähtien joka ilta. Se tuntuu nyt olevan ainoa puurolaji jonka Tiuhti kelpuuttaa, aiemmin sekään ei uponnut. Isin tekemä jouluaaton riisipuuro maistui niin makoisalle. On kai saanut yliannostuksen kaurapuurosta jota se veteli isot lautaset aamuin illoin ainakin kolmevuotiaaksi.

Viuhtille sen sijaan kaura/ohra/ruis maistuu, samaan malliin kuin isoveikallekin yksivuotiaana, mutta riisi ei. Ei missään muodossa. Se on Viuhtin mielestä parasta oikein pyyhkiä kielenpäältä pois jos sitä suuhun vahingossa joutuu.

Ja minä en sulata mitään epämääräisiä leivänkannikoita iltapalaksi, ei ne pidä kasvavan lapsen nälkää aamuun saakka. Murotkaan ei maistu, jugurttia syödään myslin kera ihan joka aamu joten ei illalla sokeria enää ja kuka nyt jostain weetabixeistä tykkää...? Marjapuurot kelpaisi mutta on liian laiska äiti täällä. Uunipuuro on kyllä niin hyvää ja helppo tehdä että sitä suosittaneen nyt.

Aika hitlerhenkisiksi on iltapalat meillä menneet, eilen illalla hikeennyin niin että poika nukkumaan iltapalatta ja -sadutta. Ihme pelleilyä ja ruoalla leikkimistä. Vitkuttelua ja vääntelehtimistä. Tuli aika morkkis jälkeenpäin. Enkä minä mitään lopullista puurofobiaakaan halua aiheuttaa. Meillä kotona ei kaurapuuroa keitelty, siksi ehkä tykkään siitä nyt aikuisena.

Mutta en valita. Nämä kun on oikeastaan ainoat ruokarajoitukset meidän perheessä.

************************************************************************

Täällä Pohjantähden alla I luettu, haluan heti tietää mitä sitten tapahtui. Nautin suuresti nyt tästä suomalaisuudesta ja monipuolisesta kielestämme.

Lahjat antoi hän

Sain jotakin valmiiksi kaikista niistä suunnitelluista itsetehdyistä joululahjoista. En muistanut enää mitä lahjoja vuosi sitten olin paketoinut, siksi ajattelin kirjata tähän ylös mitä tänä vuonna paketteihin kääriytyi. Ettei nääs tulis joka vuosi annettua vaikka kirjaa anopille.

Kummipoika sai Hui Kauhistus -kirjan sekä pimeässä hohtavia kummituskalsareita, saman viikonlopun sisään syntymäpäivälahjaksi toivomansa Harry Potter -huivin sekä kirppikseltä löydetyn Potter -lautapelin. Tiuhtille suuresti toivottu ritarilinna, Viuhtille Marimekon piirustuskirja ja pojille yhteisesti vitosen kirppislöytö Fisher Pricen kassakone. Äiti ja isä pyysivät ettemme hankkisi mitään, laitoin äidille kuitenkin pakettiin pienen huopaisen rannekorun, isälle Isovanhempien muistokirjan joka siis tavallaan palautuu meille täytettynä.

Tiuhtin kummitädille kudoin pikkuvauvansukat, samanmoiset jotka kudoin omillekin pojille (kerää vieläkin jäljellä!) ja Viuhtin kummitädille postitin pienen itse tehtävän bambin. Anoppi sai Riikka Pulkkisen uusimman, vara-anoppi valokuvauskirjan ja appi lämmintä päälle. Miehen kummipoika elokuvalippuja. Sitten mysliä ystäville, tädeille, enoille ynnä muille.

Pysyimme siis mielestäni aika hyvin kohtuudessa, järjessä ja käytännöllisyydessä. Vaikka meidän pojat saavat useilta suunnilta ei vain kahta vaan kolme jopa neljäkin pakettia, minä pidän linjani ja meiltä lähtee yksi paketti per naama.

Harry Potterin Rohkelikkohuivi

Malli: 1 o, 1 n joustinneuletta tasaraidoituksella

Lanka: Sandnes Smart, keltaista ja punaista kumpaakin n. 1,5 kerää

Puikot: 3,5

Helppohan tuo oli tehdä mutta hermot oli mennä miljoonan langanpään päättelyn kanssa.