Päättämättömät

Koska Mirvakin, minäkin asettelin lattialle keskeneräiset käsityöni (kutomistyöt vain, muitakin on) jotta itsellekin konkretisoituisi mitä on aloitettu ja päättämättä. Mukana ei tietenkään ole ne monet vuosien varrella puoliksi kudotut ja puretut jutut jotka ovat nyt lankakerinä kaapeissa ja isossa puuarkussa.

Siinä on raidallinen kaulahuivi miehelle jota aktiivisesti kudotaan, osat n. 90-senttiseen pojan liiviin joka omalle kuopukselle ei enää tule mahtumaan eikä kohta kummipojallekaan ellen pistä töpinäksi, vuonna 2006 aloitettu vauvanhaalari, joku nolo parin kerroksen piponalku, vaaleansininen paitaviritelmä sekä pieleen mennyt neulepaita josta piti tulla just hiano.

Sitten olen kuvannut kastehelmituikkukippoa ja ostellut paljon uusia huonekasveja joista osan saanut jo tapettuakin.

Iästä

Meidän perheessä mennään edelleen usein nuorimman ehdoilla. Sikäli että hän osaa ottaa tilansa, osaa vaatia ja äänekkäästi. Toki hän ei määrää tahtia mutta saa monessa tilanteessa kaiken pyllylleen jos tahtoo. Kun huomio ei ole hänessä ja hän haluaisi sen itselleen, hän tulee ja ottaa sen. Vaikkakin raivarit ovat pikkuhiljaa lieventyneet ja seesteistäkin on välillä ollut, kuopuksen kohdalla mietin usein samaa lausetta kuten Project Mama blogiotsikossaan: Hullu vai uhmaikäinen? Kuitenkin olen saanut itseni uskomaan että ihminen siitäkin tulee. Pakko uskoa.

Nyt lähdin sivuraiteille aiheesta josta aioin alunperin kirjoittaa. Haa, blogissakin voimakastahtoinen kuopus jyrää kilttiluoteisen esikoisemme.

Minä ja meidän perheen kuusivuotias vietimme lauantaiaamupäivää ihan kaksin. En tiedä montaakaan yhtä rentoa tapaa viettää vapaapäivää kuin huumorintajuisen ja fiksun kuusivuotiaani kanssa. Ensin kävimme hieman epämiellyttävässä allergiatestauksessa Tiuhtin kanssa joka sekin sujui mukavasti sairaalan akvaariota ihaillen ja parin lievän "au"-sanan säestyksellä. Tiuhti ihaili sairaalarakennuksen korkeutta, sitä miten sairaalalabyrintissa lopulta onnistuin löytämään tiemme ja pysäköintipaikan allergiaklinikalle, sekä sitä että tunnistin niin neontetrat ja leväbarbitkin akvaariosta.

Testauksen jälkeen tuli nälkä, ehdotin lähellä olevaa kasvisravintolaa joka on yksi suosikkipaikoistani. Ei mitään ongelmaa, kuusivuotias lähti mielellään mukaan "kun siellä saa niitä rapeita sipsejä" eli pappadam-leipää. Kasvisravintola Gopalissa söimme hyvällä ruokahalulla. "Mmm, parsakaalia" sanoi Tiuhti ja maistoi myös ituja ensimmäistä kertaa. Ravintola on intialaistyyliin sisustettu, ja siitä saimmekin keskustelunaiheen.

T: "Äiti kato tonne kattoon on maalattu pilviä!"
R: "No niinpäs onkin, en olisi huomannut itse."
T: "Noi kiinalaiset tykkää tommosista monipäisistä ja -käsisistä ihmisistä"
R: "Tämä on vähän niinkuin intialaistyylinen ravintola, nuo kuvat esittää intialaisten jumalhahmoja"
T: "Uskooko ne että oikeesti jumalalla on monta kättä?"
R: "Kyllä ne uskoo, mutta on ne samalla vähän niinkun satuhahmoja"
T: "Niin, tolla yhdellä naisellakin on norsun kärsä"
R: "Niinpä"
T: "Olispa meilläkin oma ravintola!"
R: "Ai miks?"
T: "Sais syödä joka päivä näin ihanaa suklaakakkua"
R: "Voihan tuollaista itsekin leipoa, se on semmoista brownieta"
T: "Hei tossa on jumppaohjeitakin seinällä. Aika vaikeita jumppa-asentoja" (Gopalissa on perällä pieni nurkkaus jossa myydään mm. nepalilaisia tuotteita, vaatteita, kirjallisuutta ym, myös joogajulisteita)
R: "Ne on semmosia jooga-asentoja, ne onkin jotkut tosi vaikeita"

Joskus elämä on. Helppoa.

********************************************************************************

Project Mama-Katjan blogissa oli hiljattain tästäkin aiheesta kirjoitus: Oodi viisivuotiaalle. Nuo tyynet, fiksut ja filmaattiset viisivuotiaat (ja kuusi-) saavat niin liian vähän huomiota mahtavuudessaan.

Niin, ja vielä asioita joita 6-vuotias osaa:
- mennä autoon omin avuin ja lukita turvavyön
- kuoria banaanin itse
- näyttää käsimerkein paljonko on vielä tilaa parkkiruutuun peruuttavalle äidille
- muistuttaa äitiä laittamaan parkkikiekon
- käydä ravintolassa vessassa yksin pesemässä kädet
- kantaa oman lautasensa pöytään
- voidella leipänsä
- hakea lisää vettä

Olen haikea kun se kasvaa niin nopeasti ja haluaisin hidastaa kehitystä, mutta samalla nautin ja olen niin ylpeä mitä siitä on kasvamassa. Myös siitä 3-vuotiaasta.

Uusi vuosi alkoi Kanelimaan kalenterilla.

Mua vaan aina jaksaa huvittaa muotiblogien päivänasukuvat. Siis päivänasu vai päivän asu?? Tässä minä nasuilen, oliskohan vuoden eka ja vika asukuva. Ulos lähtiessä huomasin että mulla on yhtä aikaa viimeisimmät kirppislöydöt päälläni, pusero ja kaulahuivi. Sitten tajusin että kaikista vaatteista itse asiassa vain kengät on ostettu ihan kaupasta, ja nekin viisi vuotta vanhat. Melkonen kirpputäti.

Vuosi alkoi myös lentolippujen varaamisella Barcelonaan. Sitä odotellessa.

pusero 2e, neuletakki n. 5e, farkut 8e, kaulahuivi 0,5e kaikki kirppikseltä, saappaat vuonna yksjakaks Riikasta

Hajatelmia uuden vuoden aattona

Kello yhdeksän vuoden viimeisenä iltana. Pojat jo kuorsaavat täyttä häkää. Mitäs sitä riekkumaan ja valvomaan kun heräävät kuitenkin kello kuusi reikä reikä.

Eilen illalla katsoimme elokuvaa jossa juhlittiin uuden vuoden aattoa, juhlallisesti laskettiin kympistä ykköseen ja huudettiin: "Happy New Year 1949!!!!" Elokuvan nuoret olivat niin onnessaan, kuin olisivat hypänneet suoraan tulevaisuuteen. Meitä nauratti, se vuosiluku. Kun me ollaan oikeasti siellä tulevaisuudessa.

Sanoin miehelle: "Tuleva 2013 kuulostaa yhdeltä suurelta epäonnen vuosiluvulta, mä en ole ikinä ennen elänyt mitään vuotta -13"
"Hahhah ai etkö muka, kyllä mä vaan muistan sen 1913...." kyyninen vastaus.
"No mutta tiedät mitä tarkoitan."

Jos olisi basilikaa, tekisin nyt pestoa.

Tiuhti totesi illalla aiemmin raketteja ikkunasta katsoessaan: "Kohta alkaa se vuosi kun musta tulee koululainen".

27

Kaikki kortit erilaisia, kaikki 27 jotka Tiuhti piirsi parissa illassa. Viuhti piirsi kaksi. Jokaisessa pieni tarina, kuten tonttu luistelemassa tai joulupukki kiitämässä reessään tähtitaivaalla, lapsia pulkkamäessä. Nämä olivat ehkä kaikkien aikojen hienoimmat kortit joita meiltä on lähetetty, melkein en raaskinut niitä lähettää pois.

Piparkakut lasipurkissa on liiankin houkuttelevia, joka ruoan jälkeen on saatava "yhdet pienet" jälkkäriksi.

Päiväkodissa oli ollut jouluateria, kaikki muu oli kuulemma hyvää, varsinkin klaavilohi, paitsi "se makea perunalaatikko ja sitten se eri maan ruoka jossa oli herneitä ja makaroonia". Italiansalaatti siis.

*************************************************************************************

Tuntuu siltä että otan tämän joulunalusajan jälleen liian raskaasti. En vaan osaa relata. Sitten kun se on niin helpottaa.

Käsihihat

Olen kunnostautunut käsitöissä, alkanut viimeistellä vuosi sitten valmistuneita pikkupojan liivin osia, ja päätellyt käsihihat.

Sekä sana kynsikäs että kämmekäs ovat niin omituisia että mieluiten kutsun näitä vaatekappaleita käsihihoiksi. Viuhti on lanseerannut perheessämme tuon sanan, hän oli eräänä erittäin kuraisena iltapäivänä tarhan pihassa ojentanut kurahanskakätensä tädille ja todennut: "Käsihiha on väsynyt, laitatko sen paremmin".

Nämä hihattimet on tehty toimistokäyttöön, meillä on töissä kesät talvet kylmä, mutta erityisesti syksystä eteenpäin hyytävää, niin että sormissa ei kierrä veri ja hiirikäsi puutuu.

Toimistokäsihihat
Malli: Susie Rogers' Reading Mitts
Lanka: Schachenmayr Alpaka Premium, vajaa kerä, ei kutita käsissä lainkaan yhtä paljon kuin huivina

Tänään olin baletissa ensimmäistä kertaa. Riian baletin Pähkinänsärkijä. Oi että.

Taidan kaivaa lapsuuteni satukirjan esille ja lukea tuon klassikkosadun lapsilleni.

kuva täältä

Ja on muuten aivan mahtavaa että ensimmäiseksi adventiksi saatiin lunta, oikein kunnolla. Kova pakkanenkaan ei haittaa kun lumi tuo valoa.