Kymmenen vuotta sitten (v. 2002)
- olin saanut tietää etten ollut päässyt vaihto-opiskelijaksi hakemaani paikkaan Barcelonassa vaan "joutuisin" Pariisiin
- olin kesätöissä rautakaupan kassalla
- asuin hikisen kuumassa keskustayksiössä jossa oli keltainen keittiö ja parvekkeella yksi sininen tuoli

Viisi vuotta sitten (v. 2007)
- nautin kesästä kotona 1-vuotiaan esikoisen äitinä
- tylsistyin hiekkalaatikolla enkä voinut sietää yläkerran täydellistä äiti-ihmistä joka aina leikki mielikuvituksekkaasti lapsensa kanssa
- olimme tehneet elämämme ensimmäiset asuntokaupat

Kolme vuotta sitten (v. 2009)
- pelkäsin nuorimmaiseni syntyvän pian, hyvin paljon etuajassa kuten minua neuvolassa peloteltiin, tietämättäni että poika tulisi maailmaan vasta lokakuussa
- olin tuskainen, jättimahainen
- odotin, odotin ja odotin ja olin omanapainen

Vuosi sitten (v. 2011)
- nautin jälleen vapaasta kesästä kotona lasten kanssa ennen töihinpaluuta (vaikka hermotkin meni monet kerrat)
- lähestulkoon asuin uimarannalla lasten kanssa
- juoksentelin myöhään iltaisin metsäpoluilla

Eiliseen mennessä tänä vuonna (v. 2012)
- olen käynyt kaksi kertaa brunssilla, elämäni ensimmäisillä sellaisilla
- on ollut paljon tunteiden  ja ajatusten ylä- ja alamäkiä
- olen katsellut paljon asunto- ja taloilmoituksia mutta yhtäkään en ole paikanpäällä käynyt katsomassa

Eilen (17.6.2012)
- olisin mielelläni nähnyt pitkästä aikaa ihanaa kummipoikaani ja lapseni kummitätiä mutta valitettavasti kummipoika sairastui
- kävin zumbassa tylsistymässä ja surkuttelin ettei samoja puistozumbia enää järjestetä joissa kävin viime vuonna, ostin 6-vuotiaalle valtavan kokoiset sandaalit ja vein lisää myyntikamaa kirppikselle
- join lasin valkoviiniä ja katsoin elokuvan Piiat (suosittelen, mieskin tykkäsi)

Tänään (18.6.2012)
- näin kahta ystävää lapsinensa, olimme neljä tuntia sisähuvipuistossa kun treffipäiväksemme sattui viikon ainoa sadepäivä
- järjestelin lasten lautapelikaapin uudelleen, liottelin postimerkkejä ja telttailin lasten kanssa parvekkeella sateessa lukien kirjoja heille (itsehän telttaan en mahtunut joten istuin sen oviaukossa sateenvarjo ylläni)
- pidän loppuillan mykkäkoulua miehelle
(- luin vanhoja blogikirjoituksiani josta sain idean tähän listaan)

Huomenna (19.6.2012)
- lapset pääsevät vanhemmilleni hoitoon, minua odottaa valtava työmäärä toimistolla
- on pakko vielä imuroidakin töiden jälkeen
- nähdään onko lapsen uninallen jalkaan sidotusta rannekellosta hyötyä vai herättääkö taas muut klo 5.30 kysyen saako jo nousta

Ensi vuonna (v. 2013)
- vuosiluku on kuin jostain scifileffasta mutta silti kaikki asiat on järjestyneet parhain päin
- meillä on varaa lähteä ulkomaan kesälomareissulle kiitos tavoitetilin
- olen työssä jossa viihdyn ja kodissa jossa on tilaa

Kesäkuun alku

 kesälätsä päähän

basilikat ruukkuun

lukemista hyllyyn

pinaattipasta+sipuli+kesäkurpitsa+kerma+basilika+suola+pippuri= hyvää

PS oli myös vatsatauti 4/4:llä perheenjäsenellä, miehen loma, elokuva Lumikki ja metsästäjä, tapaksia, Tiuhtin hyytävään veteen heitetty talviturkki ja Viuhtin itikanpistoksesta turvonnut naama

Sisäkuvia edelleen vaikka ulkona on mitä kesäisin keli. Siitepöly tunkee silmiin, nenään, kurkkuun, en voi ulkoilla.

Olen ottanut kuvia huoneista, ensin tyhjennellyt kaikkea turhaa pois, järjestellyt, stailannutkin vähän. Siinä on aika homma. Mies ja pojat lähtivät ulkoilemaan, siinä ajassa ehdin järjestellä ja kuvata vain kolme huonetta. Perfektionismia. Tämä koti taitaa kohta olla kaupan. Se on haikeaa. Olen jo vähän kateellinen niille jotka pääsevät katselemaan tuota meidän järvinäkymää ja juoksulenkille metsäpoluille suoraan kotiovelta. Mutta olen kateellinen myös niille joiden ei tarvitse suihkuun mennessään loikkia tavaroiden yli, joilla on oma piha ja työhuone, tilaa laittaa ruokaa.

Toivottavasti löytyy uusi koti, sellainen jonne muutan yhtä innoissani ja onnellisena kuin tähän viisi vuotta sitten.

Kanakeitosta ja hämähäkeistä

"Tyhmä Tiuhti-piuhti!" "TIUHTI!"sanoo Viuhti.

"No niin älkää heti riidelkö kun lähdetään tarhasta kotiin, ei saa sanoa ketään tyhmäksi Viuhti. Mitäs teillä oli tänään ruokana?" kysyy hän (joka päivä).

"Perunaa....ja jotain lihaa. Välipalaks oli kiisseliä ja leipää:)" Tiuhti vastaa.

"Eipäs! Kanakeittoa!!!" Viuhti siihen (joka päivä).

"No, mitäs te teitte?" kysyy hän.

"Ei ollu paljoo lapsia tänään" toteaa Tiuhti.

"Olipas! Kanakeittoa!!!" Viuhti toitottaa.

"Ai kun on kaunis päivä, tässä sitä ajellaan kotiin. Kattokaa, traktori."

Viuhti on kiinnostunut kevään esille tuomista ötököistä, pihalla se menee kyykkyyn, ihan lähelle matoa ja huutaa "PÖÖ". Puutarhan mullasta löytyneen kotilon se ottaa käteen ja ihmettelee hämähäkkejä, tuhatjalkaista. Kyselee: "Mikä toi on? Mitä sillä tehään?" osoittaessaan harakkaa.

Tiuhtia inhottaa hämähäkit, varsinkin ajatus siitä että pikkuveli koskisi niihin. Tiuhti ottaa rennosti kun pikkuveli on päiväunilla, lukee Aku Ankkoja kaksi tuntia. Ja pyytää sitten minua lukemaan valitsemansa tarinan.

Eräänä päivänä emme tajunneet, me aikuiset, lopettaa keskustelua ajoissa. Juttelimme ruokapöydässä lähellä sattuneesta tulipalosta jossa eräs talo oli tuhoutunut täysin ja vielä leimahtanut uudelleen seuraavanakin päivänä. Yhtäkkiä huomasin Tiuhtin lopettaneen syömisen naama kalpeana. Kysyin onko huono olo ja samalla tajusinkin mistä oli kyse. Selitin sitten miten meidän koti ei tule ikinä palamaan koska meillä on hyvät palovaroittimet ja olemme tarkkoja hellan ja muiden kanssa.

Mutta kyllä Viuhtiakin välillä kauhistuttaa. Kun ikkunasta heijastuu kuvia pimeällä tai seinään tulee varjo. Silloin Viuhti käpertyy syliini ja sanoo "Äiti, peottaa. Vajjo peottaa."

Välillä haluis et olis muutakin kirjotettavaa kuin lasten suusta tulleet. Mutta nyt ei ainakaan oo. 

Lasikin on jo tyhjä. Mutta onnellinen oon tosta uudesta lasista. Se on niin kaunis.

Ikkustamista

Tänä aamuna hermostuin kun Viuhti eli Eipäs-possu (itse itsensä on näin nimittänyt Richard Scarryn kirjojen hahmon mukaan) repi ja riuhtoi isoveljeään, kiusallaan heitteli ulkovaatteita eri puolille asuntoa kun toinen yritti pukea, ettemme vaan pääsisi lähtemään tarhaan. Olin kieltänyt jo kolmesti, puhumattakaan lukemattomista muista aamun aikana tehdyistä kehotuksista, pyynnöistä, käskyistä, kielloista ja maanitteluista. Olin lukenut edellispäivänä tämän kirjoituksen huutavista vanhemmista. Meilläkin korotetaan ääntä, huudetaan myös kurkku suorana.

Paukautin käsiä yhteen kolmesti niin kovaa että kämmeniä pisteli. Se tehoaa hyvin joka kerta. Lasten huomio kiinnittyy käsien pamauttamiseen paremmin kuin papukaijamaisiin "Kuulitko mitä sanoin" -kehotuksiin.

Seurasi hämmästys, syvä hiljaisuus, Viuhtin suupielien kääntyminen syväksi nurinkuriseksi U:ksi, hengenveto, ja erittäin loukkaantuneen sävyinen itku. Eipäs-possu-reppana pelästyi. Ehkä myös vihaista ilmettäni. Tunsin samalla sekunnilla todella huonoa omaatuntoa. Toisaalta: miksi? Keskeytin aiheellisesti hölmöilyn aamutouhuissa, sain tilanteen hallintaan kun pehmeämmät keinot eivät auttaneet.

Nappasin Viuhtin samantien syliini jottei huuto äityisi kesyttämättömäksi raivokohtaukseksi, pyyhin pojan kyyneliä ja kuljetin makuuhuoneen ikkunalle: "Katotaas onko se orava vielä siellä puussa." Oravan ja harakan tappelua oli seurattu jo aiemmin samana aamuna tarkoituksena houkutella samainen kaveri vaihtamaan yöpukunsa päivävaatteiksi. Tai siis tarkemmin sanottuna alustin häntä olemaan siinä mielentilassa että antaisi minun riisua yöpuvun ja suorittaa tuon häntä niin rasittavan vaatteidenvaihtotoimenpiteen.

Oravaa ei näkynyt enää mutta käsienpamautus ja lyhyt halailuhetki johti siihen että saimme sovussa puettua ulkovaatteetkin ja lähdettyä tarhaan.

"Äitiii...."
"Mitä Viuhti?"
"Ankeeks kummää itkusin"
"Voi kulta ei itkemistä tarvi pyytää anteeksi, mutta äiti hermostu kun te temppuilitte ettekä totellut mua."

******************************************************************************

Oikeastaan olen samaa mieltä kuin tuo kirjoitus ja en ole.

Äitinä

Herkistyn nykyään herkästi, herkemmin kuin vaikka vuosi sitten vaikka mielestäni mitään merkitsevän liikuttavaa tai minua muuttavaa ei ole vuoden aikana tapahtunut. Eräänä päivänä esimerkiksi katsoin tämän kaverin facebookiin linkittämän videon ja kyyneleet valuivat noroina poskille. Yllätyin.

Tänä aamuna sain sänkyyn (aika pitkän hereilläolon ja odottelun jälkeen) pitkän ruusun, vastaleivottua banaanileipää, itsetehtyä jogurttia, hunajamelonia ja kahvia sekä aivan ihanat kaksi korttia. Kyyneleet valuivat ja pojat ihmetteli mikä äidille nyt tuli. Korteissa luki näin:

Asioita joista äiti pitää...
Tiuhti (6v): pusujen antamisesta, siittä kun mää oon kotona
Viuhti (2,5v): leikkiä mun kanssa, minusta, leikata mun tukkaa

Äiti tulee onnelliseksi kun...
T: on äitienpäivä
V: näkee minut (kaupassa)

Äiti tulee surulliseksi kun....
T: mua tai Viuhtia sattuu
V: mää tulin päiväkotiin

Äidin lempiherkku...
T: suklaa
V: kinkkuleipä

Äidin mielipuuhia...
T: on leikkiä meidän kanssa
V: leikkiä mun kanssa legoilla

Parasta äidissä on...
T: kun se ottaa kainaloon ja lukee kirjaa
V: kun se on kiva ja lukee satua

Sain parhaimman palkinnon, tunsin olevani hyvä, paras äiti pojilleni.

Kuvat on viikon takaa, nyt kevät on jo huimasti pidemmällä.