Viikko on taas yli puolen välin, päivät sujuvat vauhdilla varsinkin näin ihanina kesäpäivinä kuin tänään. Ollaan oltu ihan pihalla taas. Kotirannassa, puistossa, naapurin pihassa, pyörälenkeillä korttelin ympäri.
Tänään enomies tuli poikia viihdyttämään ja tekivät ritarilinnan vallihautoineen hiekkalaatikkoon. Minä kuuntelin piknikillä olevien kotiäitien juoruiluja neuvolantädeistä. Mietin vaan että minähän voisin olla sen haukuttavan Lauran sisko. Tykkään seurailla ihmisiä sivusta ja tehdä huvikseni omia arviointejani. Näistäkin viidestä mammasta vedin heti johtopäätökseni ja kuvittelin kenen kanssa tulisin toimeen, kenen en. Yksi oli koko ajan äänessä, toinen ei juuri sanaa sanonut, kolmas oli se kaikkien myötäilijä, miellyttävä ja hymyilevä. Neljäs tuli lasten kanssa pyörällä vedettävällä kopperolla, en tiedä mikä se on nimeltään, mutta sellaista olisi hauska kokeilla kun Viuhti on isompi. Kaakattaja kyttäsi koko ajan ettei me vietäisi heidän laipoitaan ja suureen ääneen mainosti Niilonsa uusia taitoja.
Sitkeä sissi, 87-vuotias mummini pääsi sitten eilen takaisin kotiin. Tai siis sinne palvelukotiin. Häntä oli sinne kuulemma oikein kaivattu. Lupasivat pitää hyvää huolta vaikka hoidon tarve on taas entistä suurempi. Me on oltu aika ihmeissään tästä yllättävästä kunnon kohoamisesta. Ei ne hyvien vointien toivottelut tosiaan sitten turhia olleetkaan. Jos vointi nyt ei hyvä ole, on se kuitenkin roimasti parempi kuin viikko sitten.
Kamerakin on ollut lataamatta monta päivää. Nämä kuvat on viime viikon nokkosenkeruureissulta.
1 kommentti:
Tuo mitä noista keskustelijoista kirjoitit: olen hyvin usein samassa tilanteessa, kuuntelemassa ja tekemässä omia hiljaisia arviointeja siitä kenen kanssa synkkais ja kenen ei jne.
Jotkut ovat isoja tolloja; miksi kaikesta pitää kaakattaa ääneen ja kaikkialla? Jos tosiaankin olisit ollut vaikka se sisko...
Lähetä kommentti