Tänä aamuna oli valkeaa. Viuhti nukkui harvinaisen pitkään, mikä tarkoittaa sitä että kiire tuli. Kerho alkaa yhdeksältä.
Kurkku tuntuu paljon paremmalta kuin edellisaamuna. Päätä ei enää särje. Vedin edellispäivän echinaforcea, möllereitä, hunajaa, teetä, inkivääriä ja sitruunaa.
En millään malttanut herättää pientä kun joutui huutamaan maitopullon perään täysin keuhkoin aamuyöstä. Turhaa huudatusta sekin kun ratkesin taas antamaan periksi. Kaveri heräsi vihdoin kahdeksalta ja kakkasi tietysti heti. Puuro oli jo valmiina mutta ei ollut aikaa syödä, iskin vauvalle banaanin käteen kun puin isompaa haalariin.
Auto oli paksussa jäässä ja lumessa. Tiuhti innoissaan tietysti, olisi halunnut harjata, ja Viuhti ihmetellen osoitteli lunta TÄ-TÄ-TÄ.
On niin valoisaa että jaksaisin vaikka mitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti