Tip-tap

Kuvissa vielä odotus. Se ja lasten ilo parasta joulussa. Suunnittelemme ensi jouluksi jotain rauhallisempaa, jotain johon ei tarvita autoa.

Aloitan ilolla uuden vuoden.

Tapahtui näinä päivinä

Puheen kehitys on nyt niin huimaa pienemmällä Tiuhtiviuhtilla että täytyy kirjoittaa ylös heti uudet lausahdukset kun ne muistan.

**********************************************************************************

Viuhtista on tullut kova lauleskelija, varsinkin omien leikkien lomassa. Poika laulaakin nuotilleen, mikä on melko harvinaista meidän suvussa. Ajankohtaisesti nyt menossa joululaulut.

"Poosaita äiti, kaikki, kaikki, kaikki. Kaikki, kaikki, kaikki"

"Onkoo iisii täällä? Ei oo iisii täällä...."
"Oulupukki, oulupukki, oulupukki, oulupukki"
"Ihhahhaa, ihhahhaa, heppa ihhaahhaa......ihhahhaa, ihhahhaa, heppa ihhahhaa"

Tiuhti taas tykkää lauleskella aakkoslaulua: "Aa, pee, see, dee, ee, äf, kee! Hoo, ii, jii, koo, äm, äm, äm...."

(Joululauluilla muuten saa kiukkupussin myös taltutettua aamuisin kun ei huvittaisi pukea ulkovaatteita ja lähteä tarhaan. Vanhat lapsentaltutuslaulut kuten Piippolan vaari ja Pienen pieni veturi on menettäneet tehonsa nyt Viuhtin kohdalla.)

Joskus Viuhti kaivaa oikein mikrofonin olohuoneen kaapista ja lurauttaa laulun yleisölle esiintymislavaltaan eli sohvatyynyltä. Päätteeksi syvä kumarrus ja taputukset itselle.

Tiitos!

**********************************************************************************

Isoveljeltä oppii paljon asioita, kuten sen miten ninjaa leikitään. Otetaan mahdollisimman leveä haara-asento, leikkimiekka sapeliksi ja pyöritään pyörteenä itsensä ympäri huutaen samalla: HAIJJA!! Kikkakkoooo! (suom. Ninjago, lausu: nintsaakou)

**********************************************************************************

Eilen pojat söivät edellisenä päivänä leivottuja pipareita. Viuhtilla oli kädessä yksi, lautasella toinen ja kolmatta lähti hakemaan rasiasta. Sanoin ettei voi ottaa uutta piparia ennenkuin edelliset on syöty. Henkisesti valmistauduin jo tärykalvojen desibelitestaukseen, mutta vastaukseksi Viuhti 2 v hihkaisikin: "Okei äiti!"

Kunpa saisinkin tuon vastauksen useammin.

Aamun ajatus

Useampanakin aamuna, niin tänäänkin, olen säikähtänyt lasten heräämisääniä. 


Kalenteri! 


Äkkiä olen kaivanut salaista vaatekaappia, yrittänyt olla rapistelematta, hiippaillut keittiöön ja tunkenut yllätykset taskuihin. Pian sammuttanut valot pois ja hypännyt takaisin sänkyyn esittämään nukkuvaa juuri sekuntia ennenkuin lastenhuoneen ovi aukeaa. Tässä tapauksessa on hyvä että Viuhti nousee joka päivä väärällä jalalla ja aamukiukkuisen kaverin rauhoitteluun menee hetki. Isoveli odottaa kiltisti jotta veikka tasaantuu ehtiäkseen mukaan kalenterille. Tänään taskuun mahtui kaksi uutta hammasharjaa. Ja pojat olivat onnellisia. Yhtä onnellisia kuin aamuina joina taskusta on löytynyt suklaata, magneettiaakkosia tai muovieläin.

"Sitä mä vaan äiti unessa ihmettelin että miksi niille tytöille ei ole pikkulegoja?"

"Mille tytöille?"

"No kaikille tytöille. Miks pikkulegoja on olemassa vaan pojille?"

"Sitä mäkin olen kyllä ihmetellyt."

Arkisia asioita lauantaina

Viikonloppu lasten kanssa kolmisin, mies reissussa. Tämä on niin outoa ja harvinaista. Nukun poikien kanssa lattialla patjalla (mies nukkuu yleensä) ja herään vuoroin heidän tuhinoihinsa, kyljenkääntämisiinsä, unessa ääneen nauramisiinsa sekä pienemmän "ei, ei, ei Tiuhti ei saa" -huutoihin.

Ulkoillaan mutta vain vähän ja valoisan aikaan. Touhuilen kotijuttuja, niitä joita huvittaa, eli ei kotitöitä. Kuten: laitan jouluvalot parvekkeelle ja keittiöön, laitan havuja parvekekoriin, järjestelen ja asettelen. Tällä välin äitini askartelee poikien kanssa lumihiutaleita, tonttuja ja vaikka mitä niin että askarteluhullu Tiuhtikin sai tarpeekseen.

Viuhti saa leikkiä joskus rannekoruillani. Kerää ne matkalaukkuunsa ja kulkee kuin minkäkin aarrearkun kanssa.

Illalla vielä siivoan kuivamuonakaapin, se sellainenkin on lempipuuhiani. Totean olevani hamsteri. Pussien ja nyssyköiden eräpäivät kertovat karun totuuden kaapin edellisestä siivouskerrasta. Sitä vaan en ymmärrä mistä vuonna 2007 vanhentunut jauhopussi on sinne joutunut, me on sen vuoden lopulla muutettu tänne ja varmasti tässä välillä olen siivonnut kaapin. Heitettyäni kauhean määrän vanhentuneita jauhoja ynnä muita ryynejä pois, myös kolme tölkkiä kidneypapuja ja lähes täyden paketin jotain ihme weetabixejä, kaappi onkin väljä ja helposti järjesteltävissä.

Mutta kyllä on juhlava olo, järkkäily on ihanaa. Joskin järkyttävä nolostus omasta jauhokaapista.

Valonauha loistaa sysimustalla parvekkeella.

Varsinainen valopää

Olen tehnyt tämän aiemminkin, mutta kirjaan taas ylös ajatukseni 13 minuutissa, hetken mielijohteesta. Aika alkaa nyt!

22:45 Ei jessus tää Maria!-show on turha.
22:46 dipadapdapdada, hiömiidapdap.....(korvamato soi)
22:47 Pitäis mennä pesulle.
22:48 Taas meinas muistikortti unohtua koneeseen kiinni.
22:49 Nonni, Ruotsin miljonääriäidit, vielä parempaa!
22:50 -------------------------------------------------
22:51 Puhukohan ne siitä joulupukin tilaamisesta mitään?
22:52 Eilen se yks nainenkin pienen vauvan kanssa jammaili itekseen kaupassa "Pylly vasten pyllyä"-biisin tahtiin, ei silläkään tainnut ihan täysillä mennä.
22:53 Ei tässä ny tuu mitään spontaaneja ajatuksia kun näin kelloa tuijottaa ja telkkarikin on päällä.
22:54 Viuhti yskii, ääh.
22:55 Pyylly vasten pyllyä, bumbum (sain sitten uuden korvamadon)
22:56 Ei tätä voi julkasta.
22:57 Ihme silmät, jotenkin humalaiset aina.
22:58 Vitsin Nenäpäivä, ei jaksais lukee.

Miälikuvituksellista

Ei meillä mitenkään erityisesti ole askarreltu, kunhan tällaiset kuvitukset tähän kaivoin tiedostoista. Tiuhti rakastaa piirtelyä, värittelyä ja askartelua. Harmi että olen laiska jälkimmäisessä. Tai asia nyt vaan on niin että tykkäisin näperrellä JOS sen saisi tehdä rauhassa ilman (2-vuotiaan) sähellystä. Tiuhtiakin kovasti harmittaa pikkuveljen suttaamat värityskuvat.

Tällaiset kortit keksin tehdä kun muistin etten vieläkään ole lunastanut Craft it forward -lupauksiani. Kortteihin sain oikeastaan idean täältä, tajusin ettei käsintehdyn tarvitse olla rättikässytyö, vaan se voi olla myös askartelutyö. Mun kortit vaan ei ole kovin luovia, valmiita skräppäyspapereita käytin ja aika simppeleiksi nuo jäivät mutta on ainakin itse tehtyjä. Toivottavasti ilahduttivat saajaansa.

*************************************************************************

Huomenna alkaa joulukuu, öitä ekan luukun avamiseen on laskettu jo viikko. Kyllä mää niin miälissäni olin kun sai itse ommellun taskujoulukalenterin kaivaa kaapista ja ripustaa poikien kanssa seinälle. Ja kyllä mää taas turhaan oon miäleni pahottanu monessa asiassa. Ei kannattais.

Viikonloppuna on syytä syödä hyvin

Meinasin kirjoittaa diipadaapaa säästä sun muusta mutta mitä järkeä siinä on. Marraskuu on marraskuu, ihan sama.

Tärkeämpää on kirjoittaa asioita joita en muista enää marraskuussa 2012. Että olen hymyillyt itsekseni lukiessani päiväkodin luonnehdintoja lapsistani varhaiskasvatussuunnitelmalomakkeilta, niissä sanottiin esimerkiksi että Tiuhti on ryhmässä pidetty leikkikaveri ja että ei ole mitään mistä hän ei innostuisi. Niissä sanottiin myös että Viuhti on äkkipikainen mutta rauhoittuu nopeasti (huom! päiväkodissa), jaksaa aina istua päiväpiirillä ja pitää musiikista. Olen hymyillyt myös lasten tarhakuville ja polttarivalokuva-albumille jonka ystävä lähetti postitse. Täytyy muistaa että olen tuntenut pieniä onnistumisiakin nuoremman hillitsemisessä raivokohtauksien partaalla.

Mantranomaisesti olen alkanut toistaa: "Halataan oikein kovasti, se auttaa" kun Viuhti saa sellaisen kohtauksen että ikkunat helisee ja tärykalvot tärisee. On ollut kertoja kun kiukkupussi ei enää olekaan raapinut, läiminyt ja repinyt minua, vaan on paniikissaan takertunut kaulaani ja halannut kovaa pulleilla käsivarsillaan jotta paha mieli menisi pois. Muutosta on.

****************************************************************************

Viikonloppu tuli niin tarpeeseen. On kiukuteltu liikaa, eikä vähiten me aikuiset. Toisaalta pää on täynnä asioita, toisaalta se on ihan tyhjä. Työt nyppii ja niitä on liikaa.

Ensi viikon pitkä viikonloppu vieläkin toivotumpi.

Taivas tänään klo 16.30. Niin mieletön että henkäisimme kaikki ja minä ryntäsin taasen kameran kanssa pervekkeelle. Kiitos työnantajan, puhelimellanikin saa näin kivoja kuvia silloin kun kamera ei ole mukana tai siitä on akku lopussa. Voisin järjestää auringonlaskunäyttelyn, kaikissa eri värinen maisema samasta kohdasta kuvattuna.

Ei tunnu yhtään marraskuulta eikä se haittaa.

Sienimetsässä, ja joskus muulloinkin tulee outo tunne. Ei, se en ole minä tässä roolissa. En tunne olevani aikuinen vaan lapsi lapsen seurana. En samalla tavalla turvallinen peruskallio kuin oma äitini. Kaipaan edelleen niin paljon tukea, apua, opastusta.

Missä välissä musta tuli äiti-ihminen, viisivuotiaan äiti? Viisivuotiaan, fiksun, hurmaavan, ajattelevaisen, empaattisen, huumorintajuisen lapsen äiti. Äiti joka kantaa uhmaista niska-pers-otteella päiväkodin ja ja kodin välillä. Katson itseäni ulkopuolelta, aina toisten silmin. Miten kaupanpihateinit minut näkevät, työkaverit, tarhantädit, naapurit? Ryytyneenä ja ikäloppuna, kokemattomana likkana? Vai onko oma identiteettini vaan jämähtänyt? Koen olevani enemmän sitä mitä olin lukiolaisena kuin sitä mitä minulta odotetaan nyt.

Kuin hypänneenä toiseen elämään. Olenko lapsilleni graniitinkova tukipylväs vai häilyväinen, epävarma äiti?

Tällaista sitä miettiin ennen nukkumaanmenoa klo 00.30 ja kirjoittaa äkkiä puhelimen muistikirjaan ettei ajatus katoaisi, löytää tekstin sieltä sitten parin päivän päästä ja meinaa silti hukata alkuperäisen ajatuksen.

Lokakuu näytti olevan hiljainen blogin kannalta. Oikeasti oli aika vauhdikas ja tapahtumatäyteinen kuukausi. Kaikkea hauskaa, yllättävää, mukavaa, tapaamisia ystävien kanssa. Sitten myös jonkin verran mielipahaa, rautalangasta vääntämistä, kiukuttelua ja äkäisiä puhelinkeskusteluja.

Viuhti oppii sanoja kovaa tahtia, yhdistelee niitä nyt jo parin-kolmen sanan jonoiksi: "iso auto", "Tiuhti ei saa", "piipaa-haukku". Piipaa-haukkuhan on tietysti mikä tahansa dalmatialainen. Jaa miksikö? No tietysti siksi että Palomies Samilla on dalmatialainen, palomiehellä on piipaa-auto ja palomiehen haukku on piipaa-haukku.

Sanotaan että kun kaksivuotiaan pituuden kertoo kahdella, saadaan aikuisena saavutettava pituus. Laskentakaavan perusteella meidän pikku Viuhdista tulee 190cm pitkä.

Lokakuussa myös tämä vauvelitukkapörrö siistiytyi pienen pojan tukaksi, Viuhtin kulmakarvat saatiin esiin ja otsatukan alta paljastui entistä hauskemman näköinen poika. Itse jätin noin kilon verran tukkaa kampaamon lattialle 3,5 tunnin session päätteeksi.

Viuhti täytti kaksi. Vietimme päivän kotona, isoveljen flunssailu ei meinaa loppua ollenkaan. Pesin viisi koneellista pyykkiä ja silti pyykkikorien, niiden molempien, pohjat ei näy. Iltapäivällä päiväunillemenotaistelun jälkeen aloitin uuden kirjan* ja söin viimeisen palan kakkua.

Jälleen kerran googletin voisilmäpeliä kun halusin leipoa jotakin herkullista enkä keksinyt mitä, lempiruokablogistani löytyi tämän sitruunamarenkikakunkin ohje. Lisäksi synttäreillä tarjottiin tätä ja tätä. Kyseinen blogi ohjeineen ei petä ikinä.



*) Uusi kirja oli kielletty ostos, heräte- sellainen, jälkikäteen vasta muistin lupaukseni olla ostamatta kirjoja tänä vuonna. Siksi täytyy korvata moka hankkiutumalla eroon kahdesta kirjasta. Voisin ehkä pitää arpajaiset.

Olen vaan edelleen yrittänyt löytää niitä syyskenkiä mutta vaikeaa on. Syys taitaa olla ohi ennenkuin kengät löytyy. Poikkesin nopeasti kaupungin uudessa, megamainostetussa kenkäkaupassa, ja pyh pelkkiä muovikenkiä. Ei yksiäkään nahkakenkiä koko puljussa. Toisaalta hinnat oli 19-39 euroa joten sen olisi pitänyt kertoa jo jotain. Sama homma koskee vaatetarjontaakin. Pelkkää akryyliä ja polyesteriä. Musta on tullut nirso ja taitaa olla parempikin että jää ostamatta. En mä jaksa enää noita halpisjuttuja jotka nyppyyntyy ja vanuttuu ekan käytön jälkeen.

Lääkärikäynnillä sen sijaan oli pelkkää priimaa, Viuhtin korvat nimittäin lääkärin sanojen mukaan. Ja putket paikoillaan. Viuhti oli kovin reipas, ihan eri poika kuin keväällä korvalääkärillä käydessä. Itki nytkin mutta selvästi koetti pysyä paikoillaan tutkittaessa ja nyyhkytti vain sellaista pientä itkua. Oltiin kyllä kotona leikitty korvalääkäriä jo etukäteen.

Nyt pitäisi leipoa synttärikakku, ja vähän muutakin. Juhlat tulossa.

Kirjoitin tiistaina:
Kyllä 5-vuotiaan ja kohta 2-vuotiaan äitinä on kivaa. Näin mietin yhä useammin ja tajuan kuinka paljon on helpottanut viime kuukausina. Muistan erään tuttuni jutelleen kun odotimme kuopusta että "eka puoli vuotta on ihan hullua kun toinen lapsi on syntynyt, mutta kyllä sitten alkaa helpottaa". Mä olen sitä mieltä että kyllä ekat kaksi vuotta on sitä haastavaa aikaa ja sitten muuttuu iisimmäksi. Näin viiden vuoden äitiyden kokemuksella, jatkostahan mulla ei ole tietoa. Vauva on aivan ihanan söpö pehmoinen paketti mutta melkeinpä vielä ihanampi on tuollainen puhumaan oppiva, oivaltava, iloinen taapero.

Loppuviikko on mennyt toisenlaisissa tunnelmissa. Lapset on olleet kipeitä, kiukkuisia ja kuopus välillä ihan kauhea. Kun on kurjan flunssainen olo, sanat näköjään vaihtuvat raivareiksi. Taantuma tammi-helmikuulle.

Tänään olin metsässä kaksi tuntia. Löysin suon. Tuommoinenkin paikka on ollut meiltä kilomterin päässä ja vasta nyt siitä sain tietää. Suot on mulle ihan vieraita maisemia. Siellä oli hieno tuoksu ja tikka hakkaamassa kelopuuta. En ole ikinä poiminut edes lakkoja. Suot on vähän pelottavia, mystisiä.

Suppilovahveroitakin löytyi, ihan täältä läheltä.

Pojat viihtyvät uudessa huoneessaan. Tiuhtin mukaan sen on kuin "taikaelämästä". Ihana esikoiseni kiitteli meitä vanhempia moneen kertaan nähtyään uuden huoneen, vaikka ei se juuri poikkea edellisestä kuin neliömäärältään. Lastenhuoneen tupareita vietettiin mehuin ja pannukakuin. 

Me isot ollaankin sitten ekan kerran kahteen vuoteen molemmat omassa sängyssämme, ilman lapsia. Nukkumisjärjestelyt meillä on olleet erikoiset. Aihe josta olen aikonut täällä kirjoittaa monet kerrat yliväsyneenä, kyllästyneenä, jaksamatta. Aihe joka taitaisi olla loppumaton. Katsotaan toimiiko uusi järjestely, en ihan tuulettelisi hyvien öiden johdosta vielä vaikka eka yö sujuikin. Onko isolleveljelle lohtua yön pimeinä hetkinä pikkuveljen läsnäolosta ja miten paljon pienempi heräilee?

Tiuhti on taas luovan tauon jälkeen jatkanut kirjailijauraansa. Kesällä aloitettuun Supersankari-Tiuhti -kirjasarjaan odotetaan neljättä osaa julkaistavaksi ihan näinä päivinä. Kolmas osa jäi niin jännittävään kohtaan lumilapiovarasmysteereineen että lukijat ovat malttamattomina odottaneet jatko-osaa. Puuvärejä sen kuin teroittelemaan!

Perjantai, lauantai ja sunnuntai. Kyllä niissä on ehdottomasti aivan eri tuntu kuin aiemmin. Tekee mieli tehdä jotain erityistä. Ja toisaalta vaan olla tekemättä, antaa lasten lojua yöpuvuissa pitkälle puoleenpäivään, lueskella lehtiä, leipoa. Silitellä pienten hiuksia ja suukotella aamu-unisia poskia.

Viime viikonloppuna kokeiltiin vähän erilaista omenapiirakkaa. Ohje täältä.

Huomenna aamulla ei kuitenkaan ole aikailuun varaa. Täällä tehdään suuri huoneiden vaihdos. Heippa lapset hoitoon, tsiung lastenhuone tyhjäks olohuoneeseen, viuh yksi seinä valkoiseksi, tsiung aikuisten sänky lastenhuoneeseen, viuhvauh lasten kamat isompaan huoneeseen. Lisäksi "vähän" tavaroiden järjestelyä, taulujen ym naputtelua seinille sekä kaappijärjestyksen järkeistämistä. Helpommin sanottu kuin tehty?

Olen ostanut

 lapsen villapaita 2e, beige aikuisen villapaita 2e

 paitistunika 7e (aika kallis)

 musta puuvillaneule 2e

 harmaa villaliivi 1,5e

 puiset rannekorut hinta tuntematon

 Nanson hassut trikoohousut 2e

ruskeat puuvillahousut 3e

Tätäkö tämä blogi nyt on? Hmph.

Miksi en pue nykyään muuta kuin mustaa, harmaata ja ruskeaa? Valkoista joskus. Olenko tylsä?

Sadetta vaan niskaan sano hait

Tarvitsisin kivat syyskengät vaan kivoja ei löydy. Kokopitkän sadeviikon päätteeksi palkkapäivänä menin ja ostin Hait, city- ja katu-uskottavat saappaat mummin vanhojen Rokien rinnalle. Aviomieheni vähän ilmeili kun selitin että jos saappailla menee töihin on niiden oltava astetta tyylikkäämmät kuin ne vihreät metsäsaappaat. 

Nyt ei haittaa lainehtiva lastentarhan piha eikä tulviva työpaikan parkkipaikka. Pienimmälle kirppikseltä parilla eurolla kakkossaappaat kun laiska äiti-ihminen ei millään jaksa lasten saappaita raahata viikonlopuiksi kotiin.

Kirppiksiltä olen muutenkin taas tehnyt uskomattomia löytöjä, esimerkiksi Viuhtille uusi jonkun neuloma aivan ihana villapaita, sekin kaksi euroa.

Blogi jää vähän arjen jalkoihin mutta yritän parhaani mukaan ehtiä. Muuten unohtuu kirjoittaa muistiin tärkeät asiat kuten se, että Viuhti osaa nyt sanoa kaikkien perheenjäsenten nimet: isoveikan (jota ei tässä voi julkaista), äätin, sisin, ja omansa (jota sitäkään ei voi kertoa kaikille). Jäätelö=äätiä, pukka=purkka, täi=kiitos, tiä=tie (huom tamperelaisuus), kakki=lakki/takki, pappa=vaippa, kekkä=kenkä ja kakka=kakka.

Niin ja että pinnasänky lähti meiltä 1,5 eurolla uuteen kotiin ja pienin nukkuu paremmin isossa sängyssä. Vähän tuli itku kun vanhaa sänkyä vietiin, vielä ihan vieraat ihmiset sen otti ja vei, mutta kyllä se sitten riemuksi muuttui.

Tällä viikolla saimme kotitehtävän vanhempainillasta. Isolle pahville esittely meidän perheestä. Tiuhtilla ja mulla oli heti yhteinen visio: perheen kuva ja sitten lehdestä leikataan kuvia jutuista mistä kukin tykkää. Piirros meidän kotitalosta. Toteutus on ollut pääasiassa meidän kahden askarteluintoisen vastuulla. Valmis tuotos laitetaan kaikkien nähtäville päiväkodissa ja lapset esittelevät ne toisilleen.

Huomenaamulla kirppistelyt jatkuu!

Töpseli irti

Olipa kerran pakastinmarjoja. Mansikoita, mustikoita, mustaherukoita ja vadelmia. Eräänä syyskuisena iltana pakastemarjoista tulikin hilloa, marjapuuroa, rahka-aineksia. Oli myös ruisleipiä, tillejä, suppilovahveroita, ruusukaaleja, pullia. Älä kysy mitä niille tapahtui.

Tarina ei myöskään kerro kuinka kävi kaikkien vitamiinien joita pakastemarjoissa joskus oli ollut. Ei mennyt niinkuin Strömsössä taikka edes Kotossa. Sen pituinen se.