Puuroprobleemi

Meillä kait keitellään riisipuuroa tästä lähtien joka ilta. Se tuntuu nyt olevan ainoa puurolaji jonka Tiuhti kelpuuttaa, aiemmin sekään ei uponnut. Isin tekemä jouluaaton riisipuuro maistui niin makoisalle. On kai saanut yliannostuksen kaurapuurosta jota se veteli isot lautaset aamuin illoin ainakin kolmevuotiaaksi.

Viuhtille sen sijaan kaura/ohra/ruis maistuu, samaan malliin kuin isoveikallekin yksivuotiaana, mutta riisi ei. Ei missään muodossa. Se on Viuhtin mielestä parasta oikein pyyhkiä kielenpäältä pois jos sitä suuhun vahingossa joutuu.

Ja minä en sulata mitään epämääräisiä leivänkannikoita iltapalaksi, ei ne pidä kasvavan lapsen nälkää aamuun saakka. Murotkaan ei maistu, jugurttia syödään myslin kera ihan joka aamu joten ei illalla sokeria enää ja kuka nyt jostain weetabixeistä tykkää...? Marjapuurot kelpaisi mutta on liian laiska äiti täällä. Uunipuuro on kyllä niin hyvää ja helppo tehdä että sitä suosittaneen nyt.

Aika hitlerhenkisiksi on iltapalat meillä menneet, eilen illalla hikeennyin niin että poika nukkumaan iltapalatta ja -sadutta. Ihme pelleilyä ja ruoalla leikkimistä. Vitkuttelua ja vääntelehtimistä. Tuli aika morkkis jälkeenpäin. Enkä minä mitään lopullista puurofobiaakaan halua aiheuttaa. Meillä kotona ei kaurapuuroa keitelty, siksi ehkä tykkään siitä nyt aikuisena.

Mutta en valita. Nämä kun on oikeastaan ainoat ruokarajoitukset meidän perheessä.

************************************************************************

Täällä Pohjantähden alla I luettu, haluan heti tietää mitä sitten tapahtui. Nautin suuresti nyt tästä suomalaisuudesta ja monipuolisesta kielestämme.

Lahjat antoi hän

Sain jotakin valmiiksi kaikista niistä suunnitelluista itsetehdyistä joululahjoista. En muistanut enää mitä lahjoja vuosi sitten olin paketoinut, siksi ajattelin kirjata tähän ylös mitä tänä vuonna paketteihin kääriytyi. Ettei nääs tulis joka vuosi annettua vaikka kirjaa anopille.

Kummipoika sai Hui Kauhistus -kirjan sekä pimeässä hohtavia kummituskalsareita, saman viikonlopun sisään syntymäpäivälahjaksi toivomansa Harry Potter -huivin sekä kirppikseltä löydetyn Potter -lautapelin. Tiuhtille suuresti toivottu ritarilinna, Viuhtille Marimekon piirustuskirja ja pojille yhteisesti vitosen kirppislöytö Fisher Pricen kassakone. Äiti ja isä pyysivät ettemme hankkisi mitään, laitoin äidille kuitenkin pakettiin pienen huopaisen rannekorun, isälle Isovanhempien muistokirjan joka siis tavallaan palautuu meille täytettynä.

Tiuhtin kummitädille kudoin pikkuvauvansukat, samanmoiset jotka kudoin omillekin pojille (kerää vieläkin jäljellä!) ja Viuhtin kummitädille postitin pienen itse tehtävän bambin. Anoppi sai Riikka Pulkkisen uusimman, vara-anoppi valokuvauskirjan ja appi lämmintä päälle. Miehen kummipoika elokuvalippuja. Sitten mysliä ystäville, tädeille, enoille ynnä muille.

Pysyimme siis mielestäni aika hyvin kohtuudessa, järjessä ja käytännöllisyydessä. Vaikka meidän pojat saavat useilta suunnilta ei vain kahta vaan kolme jopa neljäkin pakettia, minä pidän linjani ja meiltä lähtee yksi paketti per naama.

Harry Potterin Rohkelikkohuivi

Malli: 1 o, 1 n joustinneuletta tasaraidoituksella

Lanka: Sandnes Smart, keltaista ja punaista kumpaakin n. 1,5 kerää

Puikot: 3,5

Helppohan tuo oli tehdä mutta hermot oli mennä miljoonan langanpään päättelyn kanssa.

Joulumuistoja

Tulihan se joulu. Sitouduin viettämään monella tapaa ähkyttömän joulun mutta taisi unohtua se kaikessa kiireessä kun tuota juhlaa tekemällä tein. Mukavissa tunnelmissa se kuitenkin vietettiin, rauhassa ja rennosti. Kohokohtia olivat tietenkin lapsille se pukki jota kumpikaan ei pelännyt ja jolle laulettiin Kulkuset sekä Tuiki tuiki tähtönen ja joka tuli juuri sopivaan aikaan. Pojille maistuva riisipuuro aamulla ja myöhäisillan lautapelailu.

Itselleni tärkeitä hetkiä olivat hyytävän kylmällä (-23) hautausmaalla käynti niin erilaisissa tunnelmissa kuin aiemmin, siskonpeti myös varsin kylmässä (+18) kotitalon yläkerrassa, herkkuruoat sekä se että aikuiset eivät oikeasti nyt saaneet lahjoja kuten sovittiin. Siskonpetissä oli peiton alla oikein lämmin. Sydäntä lämmitti erityisesti kuullessani kirjeeni ilahduttaneen sen saajia ja se että klo 6.15 joulupäivänä äitini otti pojat aamupalalle mukanaan ja me miehen kanssa saimme jatkaa unia vielä kolme tuntia.

Tätä samaa maisemakuvaa taas. Mutta se on niin hieno muuttuva taulu seinällämme joka aina välillä unohtuu itsestäänselvyydeksi.

Muokkaus: Taisin sittenkin pysyä jouluähkyttömällä linjalla muuten paitsi tuon 4. kohdan suhteen. Ähky aiheutin itselleni stressillä.

Muokkaus nro 2: Kuva ei ole joululta. Täällä oli valkoisempaa ja idyllisen lumisempaa kuin tuossa kuvassa.

Vatsanympärys 103

Tänään heivasin miehet puoliltapäivin pois, touhuilin ylivirittyneenä pari tuntia siivoillen, järjestellen, sytytellen kynttilöitä. Ompelinpa pöytäliinankin. Vastaanotin seitsemän naista ja heidän tuomansa ihanat herkut. Laitettiin pikapikaa pöytä notkumaan, yllätettiin vatsakas juhlavieras joka oli ymmärtänyt olla synnyttämättä ihan vielä. Hauska iltapäivä.

Miksi isille on varpajaiset mutta äideille ei? Esitän vastalauseen.

********************************************************************************

Eilen käytiin joulutorilla. Siellä jäätyi melkolailla heti, pakkasta-16 viiman kera. Lämmiteltiin Näkötornin munkkiteltassa. Viuhtilla oli tosipunainen nenä mutta lämpöiset kädet taljan alla.

Lastenlauluja

Autossa Tiuhti haluaa: "kuunnellaan Onni Oravaa!". "Ei kuunnella, mää en tykkää siitä" vastaan. Onni Orava on siis pari vuotta sitten saamamme ilmaislevy, siinä lauletaan smurffiäänellä: "Onni, Onni, Onni Orava. Onni on niin hauska ja tosi mukava" , siinä sivussa mainostetaan Sokos-hotellia. Plääh.

Sen sijaan mielelläni kuuntelen autossa Ipanapaa. Sekä ykköstä että kakkosta. Ja ne kelpaavat Tiuhtillekin Onni Oravan sijasta. Kolmonenkin on jo tullut, tiedän että se löytyy meillä pukinkontista.

Ipanapasuosikkejani ovat esimerkiksi Tuure Kilpeläisen Kuningas Ei, Samuli Putron Ilta oopperassa, Kalle Aholan Vertti Karhunkaatajan poika Ruoholahden kuningas, Hanna Pakarisen Mörkö mainio, Vuokko Hovatan Sika ja Sika, Jenni Vartiaisen Urho Kepponen, Lauri Tähkän Vattat täynnä (vaikka muuten Tähkää en kestä), Jannan Et sä mua määrää. Sanoitukset, rytmit ja huumori kohdallaan.

Muun muassa Ufo Mustosen Lastenhuoneen kapinan sanoitus on oiva:

En saa pomppia sängyllä,

en saa pelata sisällä.

En saa seistä edessä,

kun ne katsoo tv:tä.

En saa syödä luntakaan,

vaikka varoisin keltaista.

En saa leikkiä ruualla,

enkä puhua sitä suussa.

Pitää kiltisti kuunnella,

istua hiljaa paikallaan.

Lapset, nouskaa kapinaan,

tää on lasten asia.

En jaksa kuulla napinaa,

just, kun on kivaa.

Niin ne määrää lapsia,

kiire määrää aikuista.

Lapset oli täällä kyllä

ennen aikuista.

Vai ootteko kuulleet

yhdenkään syntyvän vanhana?

Tohinaa ja touhua. Taidan tipahtaa tyhjän päälle tammikuussa. Mitäs sitten tehdään?

Joulukortit melkein lensi roskiin mutta minut vakuuteltiin siitä että voi ne lähettää. Näytti niin lapsen tekosilta vaikkei lapsella niissä ollut osuutta eikä arpaa. Yksinkertaistin hiukan alkuperäissuunnitelmasta. Mies ivallisesti: "Eikös tuossa korttien teossa pitäis olla kaikilla hyvä tahto ja joulumieli?"Minä: "No on, on mutta kun apinalauma riakkuu koko ajan ympärillä ja näistä tuli ihan rumia!"

Kerhon puurojuhlassa Viuhti ei jaksanut istua paikallaan kun kerrankin olimme ajoissa jossakin, mutta kun esitykset alkoivat, istui hän silmät pyöreinä hievahtamatta isin sylissä. Esityksiä olikin paljon. Loppuhuipennuksena nelosten ja vitosten yhteisesitys jouluseimestä.

Piparitalo on koottu ja nyt väitellään koska sen saa syödä. Saimme tänään naapurin nappulat ja äidin seuraksi pitämään pakkasta, piparit ilmeisesti maistuivat sillä naapurin poika muistutti minua moneen otteeseen: "mää tarvisin vielä piparia".

Kello 16.30 päätin viskata matot ulos, pakko hyödyntää paukkuva pakkanen. Kello 21 sain lattiat pestyä ja siinä sai olla meidän joulusiivo.

Löydettiin Tiuhtille kirppikseltä luistimet, Twister-peli (jemmataan synttärilahjaksi) ja minulle teehaudutin.

Ulkona on niin kaunista että ikkunat on kuin tauluja.

Järjestys sen olla pitää

Noloa, mutta saan järjestelystä mielihyvää. Järjestelen ja järjestelen mutta valmista en saa. Tuntuu kuin olisin pikku orava joka hyörii ja pyörii loputtomiin. Vien mennessäni tuo tullessani. Järjestelyhyörinä on vain ajoittaista, ehkä siinä ongelman ydin.

Mieheni kotona on Aku Ankkoja 70-luvulta vuoteen 2001 ja niitä on alettu vaivihkaa kantaa tänne Tiuhtin innostuksen myötä. Lehtiä lojuu siellä sun täällä, osa revenneinäkin. Sain pakotettua miehen tilaamaan niille kansiot. Muuten, 80-luvulla Aku Ankka -kansio on maksanut 26 markkaa, nyt se oli 6,90 euroa.

Jostain käsittämättömästä syystä myös monta vuotta hajalla ollut kaappikin tuli korjattua. Nyt se on kätevä video-dvd-kasetti-cd-kaappi. Tiuhti ihaili järjestystä: "äiti yks huono puoli tässä järjestyksessä on: nää isot kirjat ei millään mahdu tänne!" Nauratti sanavalinta.

Ei haittaa yhtään

Viikonlopun hautajaiset pyörivät mielessä vieläkin paljon. En kuitenkaan ole viime öinä valvonut ja miettinyt enää. Tai herännyt kesken unien miettimään.

Parille viikolle olisi paljon tehtävää, kivaa ja vähän pakollistakin. Kamerakurssi loppui, viimeisenä kotitehtävänä oli ottaa omakuvia. Hätäisesti muistin tehtävän tehdä edellisiltana ja sain lampun päähäni.

Ei haittaa yhtään vaikka kaikki lempiblogit on lukematta. Minä järjestelen kotia, neulon, askartelen ja teen mysliä. Suunnittelen lahjaostokset niin hyvin että teen kauppoihin täsmäiskun. Tein hautajaisiin albumin josta pidettiin. Kuulin tarinat kuvien takaa. Luin addressit itkemättä.

Nyt uunista tulee kanelisen uunipuuron tuoksu. Menen maistamaan.

Kuuleeko Korvatunturi?

Kirjoitettiin pukille. Tiuhti on kovin kiinnostunut kirjaimista ja numeroista, haluaa välttämättä kirjoittaa mallista. Aika kauan meni tämän pitkähkön kirjeen kirjoittamiseen. Minä lupaan postittaa mutta salaa säilytän kirjeet muistoina, koska tiedän että tontut tiedustelutehtävissään ovat nämä toiveet jo vastaanottaneet.

Sain kuin sainkin joulukalenterin ajallaan valmiiksi. Ekan aamun "luukku" avattu, muutama nuppineula työssä vielä kiinni ja ripustuskepukka puuttuu. Taustakangas on kirppikseltä ostettu pellavapöytäliina, muut kankaat äidin kangaslaatikosta tai vanhoista vaatteista.

Illalla kuvauskurssilta lähtiessä pystytettiin S:n kamerajalka keskelle katua ja otettiin kuvia kauniista puista. Enemmänkin olisi voinut kuvata mutta oli niin kylmä. Varpaat olivat tunnottomat kun tulin kotiin.

PS Idean kalenterin toteuttamiseen varastin törkeästi Piilomajasta. Ihastuin kalenteriin kun sen pari vuotta sitten siellä näin. Toivottavasti Piilomajan pitäjä ei pahastu.

Kaikki on hyrskyn myrskyn tai ainakin heikun keikun. Kodinhoito jää tärkeämpien asioiden alle. Olen kehittänyt itselleni paljon puuhaa, taitaa tulla joulustressi.

Kenkälaatikollinen vanhoja kuvia, niistä kokoan kuva-albumia hautajaisiin. Aivan ihana katsella otoksia mummin elämästä vuosien takaa. Tulee hyvä mieli kun näen että hän on kokenut niin paljon, elänyt paljon ennen kymmenen vuoden sairastelua. Kunpa muistaisin enemmän niistä hauskoista ajoista.

Kudon sitä ja tätä, aloitan yhtä ja jatkan toista, suunnittelen kolmatta.

Joulukalenterista puuttuu vielä 16 luukkua, ne on ommeltava tänään. Tiuhti on jo huolissaan miten kalenterin käy. Ompelen sen vaikka yötä myöten jos ei muuta.

Joulukortteihin ei mitään ideaa.

Siellä isossa mäessä

Viuhti laski mäkeä ensi kertaa yksin, puolivälistä vaan. Pulkka on kätevä väline niin kauan kun pikkutoveri päättää ettei sen kyydissä huvita enää istua. Mukavampaa on mennä vapaasti, juosta vaikka rantaan katsomaan sorsia kun äiti ottaa kuvaa. Taapero miltei katosi horisonttiin yhtä maisemaa kuvatessa. Myös ohikulkevat koirat on käytävä morjestamassa lähietäisyydeltä.

Kotimatka taittui isoveikan sylissä, niin on paitsi lämpimämpi, myös hauskempaa. On meillä pulkkaan taljakin, mutta sen asetteluun kuluu liikaa viuhdikkaan elämän arvokkaita sekunteja.

Tiuhtia jo kyllästyttää äidin ainaiset kuvaamiset. "Hei oota, yks vielä, tää ei onnistunut.....yks viä, yritän eri juttua....heeeei älkää nyt karatko...."

Kässyjä

Koska tuli marhattua käsityömessuilla tänään, olkoon päivän aiheenakin siis käsityöt. On jotain valmista. Tiuhtille pipo.

Malli: Kittyvillen virkapipo 76:llä silmukalla, läpät vähän muunneltuna

Debbie Stollerin kirjasta Stitch'n bitch Neulojan käsikirja

Lanka: Novitan 7 veljestä Raita + yksivärinen osa joku jämälanka

Puikot: 4,5 sukkapuikot

Vuoria on vielä vailla kun kutittaa "vähän, ei paljon". Taidan tehdä samanlaisen pikkuveljelle, oli niin helppo ja nopea homma. Samaa korvaläppämallia yritin virkaten Viuhtille, siitä tuli sopiva miehen päähän.

Messuilla pidin kukkaron nyörit tiukalla ja ostin vain yhden kerän lankaa sekä pienen lahjan ystävälle. Jollain toisella kukkaron nyörit olivat höllemmällä ja sain mukaani isot ja pienet lämpimät nahkakintaat sekä keskikokoisen paidan.

Pohjantähti etenee hitaasti mutta varmasti. Teksti on miellyttävämpää kuin luulin. Tykkään ihan.

Päästiin katsomaan se Napapiirin sankarit -elokuva. Se oli hauska ja sali oli täynnä!

Arki ahdistaa taas aikalailla. Tai sanotaan että kiristää tässä kämpässä itse kunkin hermoja. Mies on viulunkieli, nainen riivinrauta ja lapset jotain siltä väliltä. Onneksi on perjantai, ulkona on valkoista ja meille tulee huomenna kaksi lapsenvahtia. Mieltä lämmittää myös tapaaminen uuden tuttavuuden kanssa. Tai ei ihan uuden, täältä blogimaailmasta löydetyn. Hänellä oli ihastuttava tytär, mukava mies ja kodikas asunto.

Tuntuu että haluan nyt kirjoittaa näitä muistoja tänne. Kaikkia en, mutta tähän jotain ja loput paperille.

Mummi syntyi talvella 1923. Silloin ei kai ollut tapana järjestää ristiäisiä sen erityisemmin, joten kummiksi pyydetty pariskunta lähti reellä viemään vauvaa pappilaan tai kirkolle ristittäväksi. Lähtiessä lapsen isä opasti nimeämään tämän tyttövauvan Hilja Kaarinaksi. Kirjoitettiinkohan nimi ihan paperillekin ylös. Kun kylältä palattiin kasteen jälkeen takaisin, vauvan nimi oli Hilja Siiri Kaarina, rekeä vetäneen Siiri-hevosen mukaan. Lapsen vanhemmat olivat tähän tyytyväisiä. Näin ensimmäisen rekimatkan hevonen seurasi mummin elämässä mukana.

Mummin nimi ei ollut Hilja, muutin sen tässä. Mutta hevoselta hän nimensä sai.

Muisto

Mummin lempiaiheita oli vanhojen aikojen muistelu. Eri tarinoita on minullakin mielessä niin monta että niistä voisi kirjoittaa kirjan.

Varhaisin lapsuusmuisto mummilla liittyi jouluun. He olivat olleet joulukirkossa, hän itse kirkossa ihan ensimmäistä kertaa. Joulukuusi oli ollut niin kaunis ja suuri, että mummi näki vanhanakin silmissään sen hienon kuusen elävine kynttilöineen ja koristeineen. Isältään (taatalta) mummi oli kysynyt "koska se näytelmä alkaa?" ennen papin tuloa. Taata oli antanut pennin laitettavaksi kolehtipussiin. Aikuisena mummi oli kysynyt isältään minkä ikäinen hän tuolloin oli ollut. Kaksi- tai kolmevuotias. Siis vuonna 1926.

Tänä aamuna mummi nukkui pois 87-vuotiaana. On helpottavaa että lähtö oli rauhallinen.

On vaikeaa hyväksyä ja uskoa että joku joka on ollut, ei enää ole. Jäljellä pelkät muistot.

Hinku elokuviin. Haluaisin nähdä ainakin Julia Robertsin uusimman (mies ei niinkään innostu) ja Napapiirin sankarit.

Vuokraamoonhan sitä jälleen kerran suunnattiin viimeksi kun elokuviinlähtö ei olekaan ihan yksinkertaista noiden naperoiden takia. Siellä ei ollut oikein mitään kiinnostavaa, napattiin kuitenkin mukaan Eräs joulutarina, joka puitteiltaan vaikutti lupaavalta. Loistavia näyttelijöitä ja herkullinen juoni. Vaan nukahdin 1,5 tunnin päästä, kun elokuvaa oli vielä tunti (!) jäljellä. Filmi oli yhtä jankutusta ja jauhamista samoista aiheista, yhden perheen traumojen ja ongelmien vatvomista. Hukkaan meni upeat Catherine Deneuve ja Mathieu Amalric.

Pari viikkoa sitten katsottu Miesten vuoro sen sijaan oli täydellisesti leikattu ja sitä olisin katsonut vielä tunnin lisääkin. Mies kritisoi vähän sitä ettei yhtäkään hilpeätä perussaunaporukkaa esitelty.

Mielelläni lähtisin elokuviin katsomaan vaikka lastenfilmiä, kun aikuisten kesken sinne on niin hankala mennä. Hyvin harvoin kuitenkaan teattereissa esitetään mitään 4-vuotiaille sopivaa, nyt esimerkiksi ei mene mitään sen ikäisille. Meidän Tiuhti on kaiken lisäksi niin herkkä että leffa ei saa olla yhtään hurja kun ollaan siellä jännässä pimeydessä. Ei siis tulisi mieleenkään mennä katsomaan esimerkiksi Toy Story 3:sta vaikka olen kuullut joidenkin salakuljettaneen noinkin pieniä sitä katsomaan.

Meillä on digiboksille tallennettuna satoja elokuvia, mitään en niistä halua katsoa. Tai yhden katson, kun jaksan. Sen Pariisin varpusen.

******************************************************************************

Joululahjalistoja ynnä muita listoja olen kirjoitellut. Tuskinpa saan kaikkea tuota puikoilla aikaiseksi. Mutta kummipojan lahjatoive Harry Potter -huivi on pakollinen, mistähän löytäisi sopivat sävyt lankoihin??

Hyviä mustikkamuffinsseja kokeiltiin Tiuhtin nimpparin kunniaksi. Nimipäiväsankari sai kirppikseltä löydetyn lääkärilaukun ja oli onnessaan. Minulla kuulemma sydän junkuttaa ja verenpaine on paha.

Kellosokea

Dysleksia eli lukihäiriö ei tee ihmisestä tyhmempää kuin muut. Naapurimaan kruununprinsessakin on myöntänyt olevansa sanasokea. Se on ihan hyväksyttyä nykypäivänä. Onkohan olemassa diagnoosia sellaiselle ihmiselle joka osaa jo kellon mutta on viisarisokea? Viisarisokeaa ihmistä pidetään piittaamattomana ja epäkohteliaana.

Minä ihan oikeasti yritän olla ajoissa. Onnistumatta. Eilenkin tein lähtöä valokuvauskurssille ajoissa, jo varttia vaille aloin pukea vaatetta päälle kun kurssi alkaa puolelta kaupungissa. Mutta sitten jäin etsimään pipoa, lämpimiä hanskoja, avaimia ja kaikkea luvattoman pitkäksi aikaa. Olin päättänyt yllättää kyytiläiseni kerrankin positiivisesti jottei hän joutuisi ulkona hytisten odottamaan minua pitkään. No toisin kävi. Myöhästyin ja lisäksi myöhästytin sen toisenkin ihmisen.

Miehellä menee jatkuvasti tähän häiriööni hermot. Olen toisaalta sitäkin mieltä että ei ole mitään mieltä mennä vaikka bussipysäkille turhaan seisomaan, mieluummin saavun juosten juuri silloin kuin bussikin. Asemilla, pysäkeillä ja muilla seisoskelu on hukkaan heitettyä aikaa. Kerran olen melkein jätättänyt koko perheemme lentokoneesta kun lähdin vielä hakemaan juotavaa.

Tietysti kanssaihmiset ovat ymmärtäväisiä, olenhan kahden pienen lapsen äiti. Eivät suutu ainakaan päällisin puolin. Mutta minua vaivaa että olen "se myöhästelijä".

Ei lapsiakaan voi täysin syyttää, olin myöhässä ennen lapsiakin. Myöhästely vaan on pahentunut entisestään sillä mihin tahansa lähtiessä nuorimmainen kaipaa yhtäkkistä vaipanvaihtoa ja isompi rissaa pukemisessa. Kelloa oikein lukeva ihminen ennakoisi ja alkaisi tekemään lähtöä jo 15 minuuttia aikaisemmin.

Kun mieheni kysyy mitä jäit tekemään kun kello on taas niin paljon, en osaa vastata. En tehnyt mitään ylimääräistä. Vai jäinköhän tuijottelemaan johonkin joksikin aikaa? Pussailin lasta kun piti jo mennä ja vaihdoinkin toiset housut? Harjasin hampaat vielä ennen lähtöä.

Ensilumi

Tänä aamuna oli valkeaa. Viuhti nukkui harvinaisen pitkään, mikä tarkoittaa sitä että kiire tuli. Kerho alkaa yhdeksältä.

Kurkku tuntuu paljon paremmalta kuin edellisaamuna. Päätä ei enää särje. Vedin edellispäivän echinaforcea, möllereitä, hunajaa, teetä, inkivääriä ja sitruunaa.

En millään malttanut herättää pientä kun joutui huutamaan maitopullon perään täysin keuhkoin aamuyöstä. Turhaa huudatusta sekin kun ratkesin taas antamaan periksi. Kaveri heräsi vihdoin kahdeksalta ja kakkasi tietysti heti. Puuro oli jo valmiina mutta ei ollut aikaa syödä, iskin vauvalle banaanin käteen kun puin isompaa haalariin.

Auto oli paksussa jäässä ja lumessa. Tiuhti innoissaan tietysti, olisi halunnut harjata, ja Viuhti ihmetellen osoitteli lunta TÄ-TÄ-TÄ.

On niin valoisaa että jaksaisin vaikka mitä.

Metsäreissu

Lähdin metsään aamukahdeksalta lauantaina. Mukana kaksi keski-ikäistä naista, ajokoira Helvi (nimi muutettu), mäyräkoirapentu Liisi (nimi muutettu), pyssy nimeltä Otso, paljon eväitä ja vaatetta ja tyhjät korit.

Juuri sopivasti oli vaatetta kun alaosassa oli pitkät kalsarit, villahousut, tuulihousut ja kevyttoppahousut vielä päällä. Yläosastossa aluspaita, fleece, paksuin villapaita ja vedenpitävä takki. Varpaat palelsi saappaissa vaikka oli kahdet villasukat.

Menomatkalla pyrytti lunta.

Kuskimme hermostui aika lailla kun emme päässeet sinne mihin oli tarkoitus, sinne missä sieniä on mattona. Punaliiviset miehet olivat ehtineet ennen meitä. Emme jääneet hirvestäjien ampumalinjalle sieneen. Löysimme toisen paikan missä Helville kuulemma ei ollut tarpeeksi juoksutilaa (se juoksi metsässä koko päivän) mutta siihen oli tyydyttävä. Välillä kokeiltiin radiolaitteella missä Helvi menee. Ei ollut jäniksiä. Ei pyssyä kai ollut tarkoitus käyttääkään.

Laitettiin notski, naurettiin ja syötiin eväitä.

Kotimatkalla poikettiin metsästysmajalla, jonka naapurissa asuvat 82- ja 91-vuotiaat sisarukset, joiden ohi ei saa ajaa pysähtymättä. Ei tullut kuuloonkaan lähteä jatkamaan matkaa ilman kahvituksia. Join murukahvia vieraan mummon suuressa pirtissä. Söin bostonkakkua.

Kotiin tulin neljän jälkeen, kori täynnä suppilovahveroita. Marraskuussa.