Ajattelin vähän ekopaasata tänne

Minä olen muovin lajittelija. Jokaisen jättimäisen muovipakkauksen kierrättäminen saa aikaan jotenkin (säälittävän?) mielihyväntunteen. Olen saanut osakseni hölmistyneitä ja huvittuneita katseita kertoessani miten iloinen olen että vihdoin täällä tajutaan jotain. Pirkanmaan Jätehuollolla on aloitettu pilottihanke jolla tutkitaan miten muovi saataisiin kerättyä ja hyödynnettyä kotitalouksista.

Muoviroskaa kertyy meidän perheessä noin auton takakontillinen kuussa. Ai miksikö kerään takakonttiin muovia niin että sinne ei mahdu muuta mahdollisesti kuljetusta vaativaa tavaraa? No koska niitä muovinkeräyspisteitä on todella muutama, ne eivät sijaitse minkään jokapäiväisen tai -viikkoisen kulkureittini varrella, ja jos jollekin niistä joskus olen osunut, on ne olleet täynnä. Takapajuista.

Mutta silti olen niin tyytyväinen että täälläkin vihdoin tajutaan että kaikkea ei vaan voi kipata kaatopaikalle loputtomiin. Vuonna 2003 olin työharjoittelussa Brysselissä. Jo tuolloin muovinkeräys oli pakollista siellä. Muovit jopa lajiteltiin kahteen eri väriseen pussiin, toiseen lötköt muovit ja toiseen kovat. Niin ja erikseen pahvit, paperit ja lasi tietysti. Jos jokin asumus jätti muovit lajittelematta, seurasi siitä sakko. Kyllä luulisi Suomessakin onnistuvan, kunhan homma tehdään riittävän helpoksi, ohjeistetaan täydellisesti ja vähän pakotetaankin.

Ainakin minä yritän, vaikka onhan suomalaisista ison osan mielipide se että lajittelu ja kierrätys on vihepiipertäjien hommaa. Selityksiä on monia. Ei ehdi, ei viitsi, ei ole säilytystiloja, ei osaa, ei halua.

Ja miksikö tästä kirjoitan blogiin, päiväkirjaani siis? En tiedä. Jos vaikka joku sellainen sattuisi lukemaan tämän joka ei vielä muovikeräysmahdollisuudesta ole kuullut ja on himolajittelija kuten minä.

Ystävyys

Pupukortti ja paketti Siskon tekemiä.

Viime viikolla oli ystävänpäivä. Minun mielestäni ystäviä tulisi muistaa vuoden ihan jokaisena päivänä, sillä oikeat ystävät ovat sellaisia että muistavat.

Onnea on ystävä joka soittaa kysyäkseen vointiani ja seurailee asuntoilmoituksia puolestani.

Iloiseksi tulen kun naapuri tarjoutuu viemään poikani luistelemaan oman poikansa kanssa.

Onnellinen on se joka saa ystävän ajatuksella kirpputorilta ostaman ja kauniisti paketoidun raidallisen kahvikupin.

Iloa tuo ystävä joka sairaspäivänä tuo kassillisen ruokaa (kassissa kaiken pyydetyn lisäksi muita herkkuja toipilaille ja tulppanikimppu).

Onnea on yllätyskukka mieheltä ystävänpäivänä.

Koputin puuta mutta turhaan

Kyllä se vaan niin on ettei puuhun koputtelu auta yhtään. Ei onkenkaan niinkuin meidän Viuhti sanoisi. Nimittäin torstaina juuri tapaksia napostellessa Mirvan seurassa kehuskelin ettei meidän pojat ole sairastelleet paljoa syksyn ja talven aikana. Sen siitä sitten sai.

Mirvalle kiitos mukavasta juttuseurasta, ja että ehdotit kahvittelupaikaksi sitä yhtä Tampereen parhaista jonka olemassaolon olin jo unohtanut. Ja että otettiin vielä ne lämmikejuomatkin tapasten ja toastien päälle. Unohdin kysyä millaista se lämmin siideri oli? :)

******************************************************************************

Viuhti sanoi jes kun sanoin että lähdetään lääkäriin. Suhtautuminen valkotakkisiin on onneksi muuttunut vuoden aikana. Viuhdikas pysyi aivan hiljaa paikallaan kun lääkärisetä kuunteli stetoskoopilla ja antoi korviinkin katsoa. Saatiin kotiinviemisiksi pojalle antibiootit ja yskänlääkettä ja äidille silmätippoja.

******************************************************************************

Joulukalenteriin hankitut muovieläimet on olleet hyvä ostos. Ne seikkailevat milloin missäkin, vaikka ei ne "Tamapakin kakkosta" eli Salama McQueenia voita.

Pakkasviikko. Tiuhti on ulkoillut päiväkodissa lyhyiden happihyppelyiden verran, pienemmät ovat pysytelleet sisällä. Viuhti näkee ulkona jääkaahuja. Viikonloppukin ollaan vaan oltu kotioloissa. Sain hullun siivouspuuskan, kuurasin paikkoja, sulatin pakastimen ja kalttasin jääkaapin. Ei näy missään, paitsi että se jääkaappi on siisti.

Olisi löydettävä uusi koti mutta emme saa tehtyä mitään sen eteen. Tarvitaan lisätilaa, 68 neliötä, eli 17 neliötä per nenä ei oikein riitä. Ennen kaikkea ei ole tilaa kaikelle tavaralle. Jokainen kolo on täytetty ja jos jotain tulee lisää se on ongelma. Haluaisin oman huoneen pyykille.

Näin viime yönä unta jossa olin työhaastattelussa. Tärkeimmäksi kysymykseksi haastattelussa nousi: "Kuka on Suomen toiseksi paras laulaja ja minkä kouluarvosanan antaisit hänelle?"

Tammikuussa 2011 kirjoitin: "Soitin hätäpuhelun neuvolaan, ohjasivat käymään lääkärissä kaiken varalta. Itkin neuvolantädille". Muistan selkeästi tuon hetken vaikka hetki ei todella ollut selkeä. Istuin autossa, Sampolan koulun parkkipaikalla ja annoin kaiken tulla ulos.

Tammikuussa 2010 kirjoitin elämän olevan yhtä villa- ja toppavaatteiden pukemista, pukemista ja pukemista. Vauva nukkui parvekkeella 3-4 kertaa päivässä, lisäksi jaksoimme kai ulkoillakin toivottavasti.

Tammikuussa 2009 kuvasin ilta- ja välipalojani. Kävin ystävän kanssa Tuulensuussa, söin lohkoperunoita ja valkosipulidippiä. Tiuhti opetteli hiihtämään. Olin saanut tietää olevani raskaana.

Tammikuussa 2012 kaksivuotiaamme uhma on ollut lievempää, lähes olematonta. Kotona on rauhallisia hetkiä, eikä vain lasten nukkuessa. Kuusivuotias  osoittaa merkkejä k**ipäisyydestä mutta on suurimmaksi osaksi oma ihana itsensä ja sanoo "mää lakastan sua äiti".

Työssäkäymiseni on vaikeaa, ahdistavaa, motivaatiotonta. Paras hetki päivässä on kun tulemme poikien kanssa kotiin. Maanantaisin odotan perjantaita, ja se tuleekin aina nopeasti.

Onneksi minulla on nämä kolme tässä. Ja muita rakkaita.

Tiuhti piirtää, kuvia ninjoista, vihaisista linnuista, ritareista, autoista ja sellaisista hurjista jutuista lojuu ihan joka huoneessa. Yhdellä ninjalla on aivan verinen suu, ihmettelen mitä kauheaa kuvassa tapahtuu. "Ei se oo verta vaan tiätysti punahuulta, se on naisninja!" Piirustuspinot kasvavat, paperit on piirretty molemminpuolin. On kirjaa, karttaa, itsetehtyä tietokonetta. Viuhtikin tykkää piirtää, mutta ei paperiin vaan lattiaan, kaapinoviin, seiniin ja ihoon.

Pahvitietokoneen käyttöä ei meillä rajoiteta.

Oikean tiakokoneen käyttöön on ollut lupa tähän saakka tiistaisin ja torstaisin kunnes:

"Äiti mun mielestä ne tiakokonepäivät pitäis olla vähän tasasemmin. Kun nyt on tiikeri-tiistai ja sitten on kettu-keskiviikko niin sitten taas onkin jo tonttu-torstai. Sen jälkeen onkin tosi paljon enemmän päiviä seuraavassa välissä kun siinä on peikko-perjantai, lammas-lauantai, susi-sunnuntai ja mato-maanantai ennen seuraavaa tiakokonepäivää. Liian pitkä odotus siis (luettelee vielä kerran päivät pe-ma etuliitteineen). Pitäis olla niin että tiakokonepäivä on tiistai ja lauantai niin ei tarvis odotella niin pitkää aikaa."

Keksin vain kuvatekstit

Kaksi (hyvä numero muuten) muhkeanlämmintä huivia tekeillä, valmistuukohan ne ennen heinäkuuta?

Otan kuvan sohvan vierestäkin, siinä on kattilat, kasvikset ja Reino.

Talvi ilman lunta ei ole mitään. Tiuhti pysyy hienosti luistimilla pystyssä, tarhassa ovat luistelleet viikon joka päivä.

Kaulassa siis huivi joka tarkoitettu ehkä syksyksi. Huomaa etten tykkää silittämisestä. Onneksi konttorissamme on enemmän farkku- kuin jakkukoodi.

Viuhti ja pyhä kolminaisuus: haukku, tuttiaäppi (=tutti ja rätti)

Tipupaitainen leikkii roolileikkejä. Reissuvaatteet=kaikki mahdolliset lastenhuoneen laukut, huopahattu ja muuta.

"Viuhti isona piipaa-autoa ajaa", sanoo ja huutaa: "Hälytys!" ja vetää saappaat jalkaan ja kypärän päähän.

Isommalla on tipuja piirustuksissa. Vihaisia lintuja, possuja ja isoja ritsoja. Niitä on piirretty tasolle 56 asti, papereita lojuu ympäri kotiamme kuin missäkin ateljeessa.