Perjantaisin ei tuu mitään telkkarista

Mies on poissa kotoa yön. Olen taas ihan orpona. En osaa mennä nukkumaan vaikka pitäisi, pojat herättää varmaan taas kuudelta, Viuhti sitä ennen ainakin pari kolme kertaa.

Harjoittelin syysauringossa valokuvausta, kotiläksynä on saada liike kuvaan. Valot ja varjot tekivät siitä vaikeaa. Tänään oli aurinkoista ja lämmintä, mittari näytti +7.

Viuhtin lempihommaa on katsella lintuja ulkona. Osaa tulla pöydältä alas jo itse. Nauraa eri tavalla kuin ennen, ihan Tiuhtin naurua.

Tiuhti teki isoäidin kanssa uuden puumiekan vanhan kadonneen tilalle. Syötiin kasvissosekeittoa ja vohveleita omenasoseella. Sosetta saatiin mukaankin. Sienirisottokuva on eiliseltä, tuli hyvää nyt kun jätti viinin pois. Ensimmäinen risottokokeiluni päätyi roskikseen sen happaman viininmaun takia.

Postilaatikkoon oli joku Aada-niminen tyttö tuonut 6-vuotissynttärikutsun. Me ei tunneta ketään Aadaa, kysyin Tiuhtiltakin, eikä hänkään tunne. Harmittaa sen jonkun puolesta joka jäi ilman kutsua.

Illalla

Joka ilta noin kello 20.50 kun Tiuhti ja Viuhti on vihdoinkin saatu nukkumaan, ajattelen että huh mikä päivä. Ja taas siitä vaan selvittiin.

Illat on sellaista häsläystä meillä että kello 19-20 tuntuu että järki lähtee. Tiuhti saa iltariehumiskohtauksen ja juoksee ja hyppii päänsä hikeen supersankarina tai ritarina. Viuhti alkaa jo olla niin väsynyt että kiukuttaa, itkettää ja syliin pitää päästä.

Kerään yhdestä huoneesta pari korillista leluja, keittiöstä lattialle levitellyt kauhat ja kipot ja sillä välin makuuhuoneeseen on taas kaadettu laatikollinen pikkulegoja ja vessassa levitelty viisi rullaa paperia lattialle. Iltapuurolla Tiuhti vitkuttelee ja karkailee pöydästä, Viuhti syö puuronsa parissa minuutissa. Uhkailua ja hampaiden kiristystä on ilmassa vaikka illan haluaisi rauhoittaa että kaikki saavat mennä hyvillä mielin nukkumaan. Viuhti hihkuu innosta kun näkee hammasharjan, tutti tipahtaa suusta ja pikkuinen ottaa harjan käteensä. Tiuhti yrittää joka kerta väittää että ei tarvi käydä pissalla, ei muka ole hätä.

Lopulta kuitenkin halaillaan, pusutellaan ja luetaan iltasatu rauhassa.
"Mitä jos mää nään taas huljia unia?"
"Et sää varmaan nää, varmaan näät ihan kivoja unia. Mietitään nyt kivoja juttuja."
"Mutta mitä jos kuitenkin nään?"
"No sitten heräät ja äiti on ihan vieressä ja sitten jatketaan nukkumista ja tulee mukavia unia."
"Äiti mää tykkään susta."

Sitten valvon taas puoleen yöhön, venytän sitä omaa aikaa. Aamulla väsyttää ja vannon meneväni tänään ajoissa nukkumaan.


Ikkunoista avautuvaa maisemaa en kai ikinä kyllästy kuvaamaan. Taas oli niin upeat eri värit.

Aamun ajatuksia iltakuvalla

Pihassa rapisee. Kohmeiset lehdet putoilevat puista. Tänä aamuna mittari näytti -3.

Laiskottaa. Ulkona olisi kirkasta ja kuulasta mutta on niin helpompaa lökötellä sisällä lämpimässä yöpuvut päällä. Katsoa Pieni talo preerialla. Laittaa lapsille teltta leikkipaikaksi ja kohta pienempi jo päiväunille.

Mulla on tosi tiukassa ajatus siitä millainen on hyvä kotiäiti. Sellainen lähtee aamutuimaan reippaasti joka aamu lasten kanssa puistoon, silloin kun siellä on ne muutkin. Sellaisen koti on aina viihtyisä ja siisti, sen verhot ei repsota ja ikkunoissa ei ole tahroja. Se olisi tässä vaihetta syksyä jo laittanut ne kuolleet kukat parvekkeelta pois. Se miettii aina hyvissä ajoin päivän ruoat valmiiksi ja valmistelee ne. Ei osta eineksiä. Petaa sängyt hyvin aikaisin.


En kyllä ajattele itseäni kotiäitinä, olen vain väliaikaisesti kotona lasten kanssa. Eikös silloin pidäkin nauttia näistä kiireettömistä aamuista? Kun tämä on vaan väliaikaista herkkua?

Silti en anna itselleni lupaa olla löysä. Teen niin mutta tunnen tekeväni väärin.

Cherry on top

Kertulta taannoin sain tällaisen tunnustuksen. Kiitos kiitos! Tämä oli ensimmäinen laatuaan tälle blogille ja tuntui tosi hyvältä.

Tunnustus pitää
1. antaa eteenpäin viidelle bloggaajalle, joista pitää ja jotka inspiroivat
2. listata kolme itselle rakasta asiaa
3. ja laittaa näytille kuva jota rakastaa kera selityksen, miksi.

1. Kiinnostavia blogeja on ihan liikaa, ja aikaa liian vähän, mulla on noin nelisenkymmentä lempparia syötteenlukijassa. Mutta osa niistä on sellaisia joiden päivitykset täytyy nähdä aina heti. Mainitsen tässä nyt viisi vaikka varmasti ovat tunnustuksia jo monilta tahoilta saaneet. Ei siis mitään velvoitetta laittaa tätä eteenpäin.

Mimmin tekstejä lukiessa tunnen usein vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ilonan kuvia, värejä ja rehellisyyttä ihailen. Violetin tekstit ovat kuin napakoita kolumneja myös kauniilla kuvilla höystettynä. Jonnan muistiinpanot lapsista ja elämästä koskettavat. Merjan tyylikästä kotia kurkin mielelläni, hänen kuvissaan pääsee matkalle, ennen vähän kauemmas kuin nykyään.

Kaikkia näitä naisia yhdistää siis taito kertoa ajatuksistaan tekstein ja mahtavin kuvin. Huomasin juuri etten seuraa yhtäkään blogia jota pitäisi mies, hups.

2. En listaa tähän niitä oikeasti rakkaimpia asioita kuten läheiset ja ystävät. Mutta semmoisia vähän pinnallisempia tärkeitä asioita ovat lukeminen, oma rauhallinen hetki joka päivä, ja luonto.

3. Kuva oli vaikea valita koska varmaan kaikki kuvat lapsistani ovat rakkaita. Suurinta osaa niistä en kuitenkaan halua täällä jakaa. Tämä kuva on reilun vuoden takaa, rajasin lapsen kasvot pois joten aika olennainen asia eli ilme puuttuu. Isoveljen silmät loistavat.

Housuista ja Villasta

Jouduin lankeamaan vaateostokseen vastoin lakkoani. Oli pakko hommata lämpimämmät ulkoiluhousut etten vilustuta itseäni tuolla hiekkalaatikon reunalla. Mulla kun on ollut vaan sellaiset vuorettomat tuulihousut ja sitten taas tosipaksut keskitalven toppahousut. Eli kai tämä oli perusteltu ostos. Harmittaa silti. Ja toinen housuongelma: pitäisi ostaa myös uudet yöhousut. Vanhat repes. Mutta yritän kuitenkin korjata tai sitten nukun jollain muilla, kyllä ihmisen täytyy pärjätä pidempään ilman vaateostoksia! Korjaaminen ei välttämättä onnistu, nämä on niin hiuki että varmaan ratkeaa vierestä.

***********************************************************

Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirja on melkein luettu. Kyllä lukeminen vaan on mulla hidasta mutta parempi niinkin kuin olla lukematta ollenkaan. Kirja on pitänyt hyvin otteessaan vaikka olen sitä lueskellut hämärässä huoneessa lasta nukuttaessa. Mutta odotin jotain aika muuta. Mielestäni kirja on ollut melko alavireinen, ahdistuneen ihmisen yksinäistä tilitystä ja samojen asioiden päässä pyörittelyä. Vasta parinsadan ensimmäisen sivun jälkeen Villa tuntee ensimmäisen kerran hyvää oloa merellä. Tuntuu vähän takertuvan pieniin vastoinkäymisiin liikaa, mutta sellaista se kai on yksin pienessä hytissä.

Villan itseironia puree minuun erityisen hyvin. On mielenkiintoista lukea ikääntyneen ihmisen päiväkirjamaista pohdiskelua ja huomata että vaikka elämää on jo takana enemmän, epävarmuudet ja itsetunto-ongelmat tuntuvat pysyvän samoina. Yksilöllistä tämäkin tietysti, ja toivottavasti itse ainakin olisin itsestäni varmempi edes vanhuksena. Näin sitä pääsee rahtilaivalla Atlantin toiselle puolelle kun tosielämässä en sinne pääse enkä tiedä haluaisinko edes. Liian yksinäiseltä tuntuu.

Sanoisin silti tykkääväni kirjasta ja haluan lukea muutkin lokikirjat, en kuitenkaan ehkä niin paljon että jättäisin sitä hyllyyni. Tämäkin kirja saa lähteä kiertoon. Kuka sen haluaa sanokoon hep:) Suuri miinus pokkariversiolle siitä että siinä ei ole Villan matkalla ottamia kuvia eikä reittikarttoja. Välillä luin kirjaa karttakirja vierelläni sivistyssanakirja toisessa kädessä. Nyt tiedän mitä tarkoittavat sanat maininki, redi, langongi, autodidakti ja imponoiva.

**************************************************************

Mitä enemmän ajattelen mitä tuolla kameralla teen ja yritän jotakin, sitä huonompia kuvia tulee. Kuvauskurssin jälkeen pää on ihan pyörällä valotuksia, aukkoja ja isoarvoja. Onpas vaikeaa mutta kyllä mä opin.

Langanpäitä

Kurja edellinen viikko sai mukavan päätöksen kun jaksoimme sittenkin järjestää synttärijuhlat. Vieraat piristivät tylsän flunssailun jälkeen. Aamulla kun lauloimme päivänsankarille, hän tanssi onnittelulaulun tahtiin.

Minä ja Tiuhti yskitään edelleen, olisi nukuttu vielä mutta klo 6 Tiuhti aloitti yskimisen eikä nukkumisesta tullut enää mitään.

Aloin virkkaamaan pipoa Viuhtille. Voi olla että siitä tulee patalappu. Yhdestä kirjasta seuraan pipo-ohjetta, toisesta virkkauksen perusasioita, mikä onkaan pylväs ja muuta. Mutta mikään kirja ei kerro miten pitäisi tehdä kun joka kerros virkataan eri värillä, tarkoituksena siis käyttää jämälankoja, pitääkö lanka katkaista joka kerroksen jälkeen vai kuljetetaanko sitä jotenkin mukana? Miten? Kuka hullu ne kaikki langanpäät jaksaa päätellä? Kutominen on enemmän mun lajini kuin virkkaus mutta toi pipo olisi niin söpö.

On viimevuotinen kaulahuivikin vielä päättelemättä. Se sininen. Ja on muuten nyt tämän pipoyritelmän lisäksi kolme muuta työtä vaiheessa. Kaksi liian pientä vauvan kauluria tehtynä, toivottavasti ne menee edes tammikuussa syntyville ystävieni esikoisille.

Tuntuu että tästä päiväkirjasta on tullut pelkkää asioiden listausta ilman punaista lankaa. Vähän aloin miettimään oliko se eilinen synnytysaihe liikaa. Mutta nyt se on kirjoitettuna ylös, tai siis puhtaaksi viime vuotisten muistiinpanojen jäljiltä.


Mietin että missä on mun sisu? Täytynee seuraavaksi luettavaksi valita Väinö Linnan trilogia, luulisi siitä sisuhenkisyyttä tarttuvan. Noloakin että en ole juuri mitään suomalaisia klassikoita lukenut. Ei koulussa käsketty. Tuosta kuvasta päättelen että kirjahylly kaipaisi järjestelyä, jotain logiikkaa tai kosmeettista käsittelyä.

Elellään aikoja kun salamavaloa taas tarvitaan.

Aleksis Kiven päivä 2009

Tämä on synnytyskertomus, leikattu versio.

Perjantai-iltana 9.10. olin nukkumaan mennessä varma ettei mitään tapahtuisi vaikka päivällä lääkärikäynnin jälkeen kivuttomia supistuksia oli ollut aika paljon. Illalla ne kuitenkin loppuivat. Jännitti. Seuraavana päivänä olisi 42+0 raskausviikkoa täynnä ja aamulla pitäisi mennä osastolle käynnistykseen.

Yöllä 10.10. klo 02 heräsin ensimmäiseen polttavaan supistukseen. Niitä tuli noin vartin välein ja herättelin miehen. Aika pian supistuksia alkoi olla 5-10 min välein joten soitin klo 03 äidilleni. Puhelimessa kuitenkin sanoin että älä nyt kuitenkaan vielä tule ja ei kannata ehkä sairaalaan lähteä. Äitini halusi kuitenkin tulla ja oli meillä klo 03.20. Sitä ennen vaihdoin lakanoita "että äiti voi nukkua puhtaissa lakanoissa meidän sängyssä". 03.30 lähdimme ja automatkan aikana (n. 10 min) supistuksia alkoi olla 2 minuutin välein. Oli tosi vaikea istua paikoillaan, yritin päästä istuma-asennosta pois. Vuorotellen käskin miehen painaa kaasua ja vuorotellen käskin ajaa varovaisemmin.

TAYSissa parkkipaikalta vastaanottoon on noin 500 metrin pituiselta tuntuva käytävä, ihmettelen jos sitä kävellessä ei viimeistään jokaisen synnytys edisty. Synnytysvastaanotolla olin jo tosi kipeä ja oli ihan tuskaa olla pakotettuna makaamaan kylkiasennossa jotta hoitajat saisivat ohjeelliset 20 min sykekäyrää. Hoitajat eivät välittäneet vaikka jo huusin että en voi maata tässä. En enää tunnistanut itseäni.

Vihdoin päästiin menemään saliin, hissi nousi huudon säestyksellä johonkin kerrokseen. Saliin päästyä klo 04.10 luulin kuolevani ja anelin vaan kivunlievitystä. Kätilö näpytteli tietojani rauhassa koneelle ja oli pyytänyt lääkärin laittamaan kohdunkaulan puudutusta. Synnyttäminenkään ei näköjään onnistu ilman tietokonetta. Mies yritti hieroa selkääni ja pyyhkiä otsaani kostealla pyyhkeellä, nojailin kivuissani sänkyyn.

Lääkäri tuli n. 15 min päästä, mikä näin jälkeenpäin ajateltuna oli kohtuullinen aika, mutta siinä ajassa olin ehtinyt lääkäriä ja piikkiä kysellä jo ainakin kymmenen kertaa. Lääkäri sanoi että eipäs tätä kannatakaan laittaa, no laitetaan nyt kuitenkin tämä toinen joka ei ehdi vaikuttaa koska voit alkaa jo ponnistamaan. Olin todella tuskainen ja huusin kovempaa kuin olisin ikinä voinut kuvitella elämässäni huutavani. Ponnistaessa kipu ei tuntunut enää niin pahalta, mutta en uskonut kun kätilö sanoi vauvan pään jo näkyvän 5 minuutin kuluttua. Klo 04.45 vauva oli syntynyt. Ihana helpotus. Mikä ylpeys omista voimista ja tuosta pikkuisesta ruttuisesta. Sain pienen rinnalle ja se tuntui heti omalta, suojeltavalta.

10.10.2009 klo 04.45, 4500g, 54 cm.

Pitkän rinnallaolon, pesujen ja kapalointien jälkeen kävin omin jaloin suihkussa, juotiin teet ja syötiin sämpylät. En voinut tajuta miten tuo vauva oli mahtunut mahaani joka ei kuitenkaan ollut käyrienkään mukaan suuri. Ja neuvolassahan oli koko ajan sanottu että ei ole mitään jättivauvaa tulossa. Edellispäivän kokoarvion mukaan vauvan piti olla 3700g. Vaikka synnytys oli noin raju, olin heti hyvin onnellinen että se meni niin nopeasti. Olin onnellinen etten tiennyt vauvan todellista kokoa. En kokenut noinkaan ison vauvan synnytystä vaikeana verrattuna esikoisen synnyttämiseen. Äiti pelästyi miehen soittoa, mitä nyt on tapahtunut? Vauva syntyi jo? Mitä jos en olisikaan tullut heti, vauva olisi syntynyt olohuoneen matolle!

En tiedä pitääkö yleensä paikkansa mutta ainakin meidän poikien kohdalla pätee: sellainen lapsi millainen synnytys.

Kuhanuhaa, vesiköhää, ryskäyskää

Olen yskinyt viikon. Viuhti on yskinyt vähän vähemmän, Tiuhti nyt kaksi päivää melkein tauotta. Näyttäisi kuitenkin siltä että Tiuhtin korvatulehduksesta huolimatta saisimme jonkinlaiset synttärit aikaiseksi. Nyt tietenkin kun näin sanon, iskee ensi yönä joku viidennestoista tauti tähän perheeseen.

Kakkua en ole leiponut, lapsirukan lahjakin on ankeuden huippu, mutta onneksi tuo vuosikas ei vielä siitä ymmärrä ja saanee paljon kivojakin paketteja. Isoveli oli kyllä vähän huolissaan nyt tästä onnettomasta lahjatilanteesta, oli varautunut paketoimaan ja paljon. Lupasin että voimme ostaa jonkun lisälahjan kunhan parannumme kaikki.

Että olen onnellinen että siitä on vuosi. Siis siitä ahdistavasta odotusolosta. En vaan käsitä mihin nämä kuukaudet vieri. Varsinkin vauvan ikäkausi 8-12 kuukautta tuntuu menneen pikakelauksena. Jossain siinä välissä Viuhti oppi kävelemään ja vaikka mitä.

Tänään koin ensimmäiset kerran miltä tuntuu kun lapsi saa kiukkukohtauksen julkisesti ja puoli markettia tuijottaa. Kylmä hiki nousi ja sydän hakkasi flunssan jäljiltä. Mutta ei se niin paha homma ollut, kyllä mä sen taltutan, katsokaa vaan!

Olen onnellinen kun melko raskas vauva-aika vaihtuu taaperoaikaan, surullinen ja haikea kun se on ohi. Vauva tai ei, hänen poskensa minun poskeani vasten on edelleen tosi pehmeä ja hius on hienoa höytyvää. Jalkapohjat silkkiset vaikka askelia otetaan joka päivä niin paljon.

Otsikosta kaikki kunnia Kirsi Kunnakselle

Menkää metsään

Metsässä oli hyvä olla. Maailma tuntui olevan seittejä täynnä koska kaste paljasti ne. Kuin hyönteisten pieniä riippumattoja. Täydellisiä taideteoksia. Ihmeteltiin naavaa, hassunnäköistä jäkälää, huudeltiin hirville. Kolmen tunnin kuluttua Tiuhti kyllästyi ja makasi pitkin pituuttaan sammaleella kun me äkkiä kahmimme mukaan vielä loppumetreillä löydetyn saaliin sienet mukaan. Sumu pysyi puoleen päivään. Auton mittari näytti viittä astetta.